maanantai 12. joulukuuta 2016

Kävelyelokuvat

Tässä kooste viime vuosina ilmestyneistä kävely- ja vaellusaiheisista elokuvista. Oheiset esittelytekstit on pääosin muokattu ja tiivistetty elokuvien markkinoinnissa käytetyistä esittelyistä. Vuonna 2010 ilmestynyttä The Way elokuvaa lukuunottamatta leffat löytyvät suomeksi tekstitettyinä DVD tai Blu-ray formaateissa esimerkiksi CDON verkkokaupasta. The Way Back on tällä hetkellä Netflixin valikoimassa. Esittelytekstien loppuun olen lisännyt linkin elokuvien Internet Movie Database -sivuille. IMDB:n kautta löytyy lisätietoja elokuvien juonista, näyttelijöistä, ikärajoista, tuotannosta ja paljon muuta mielenkiintoista, kuten katsojien kirjoittamia arvosteluja. Listasin elokuvat julkaisuvuoden mukaan, uusimmat ensin. Elokuvien trailerit löytyivät Youtubesta.

The Walk (2015)

Kuun pinnalla on kävellyt kaksitoista ihmistä, mutta vain Philippe Petit on kävellyt World Trade Centerin kaksoistornien välissä ammottaneen pudotuksen yli. Oppi-isänsä Papa Rudyn ohjaamana ja sekalaisen kansainvälisen tukijoukkonsa avustamana Petit uhmaa todennäköisyyksiä ja saa kohdata petollisuutta, eripuraa ja lukuisia läheltä piti -tilanteita kehitellessään ja toteuttaessaan hullunrohkeaa suunnitelmaansa. Robert Zemeckis hyödyntää uusinta teknologiaa kertoessaan tunteikkaan, henkilökeskeisen tarinan. Innovatiivisten valokuvantarkkojen menetelmien ja näyttävän 3D-tekniikan avulla toteutettu The Walk pääsee oikeuksiinsa valkokankaalla, missä katsojat voivat kokea taivaita hipovat tapahtumat. Elokuva on rakkaudenosoitus 1970-luvun Pariisille ja New Yorkille mutta ennen kaikkea World Trade Centerin kaksoistorneille. Lisätietoja The Walk -elokuvasta IMDB:ssa.



Wild - Villi vaellus (2014)

Ohjaaja Jean-Marc Vallee tuo valkokankaille vahvan kasvutarinan, joka perustuu menestyskirjaan ja kirjailija Cheryl Strayedin omakohtaisiin kokemuksiin. Elokuvan pääosissa nähdään Oscar-voittaja Reese Witherspoon ja elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Oscar-ehdokas Nick Hornby. Vuosien levottomuus, huumeriippuvuus ja avioliiton hajoaminen ajavat Cherylin (Witherspoon) tekemään hetken mielijohteesta yllättävän päätöksen: hän päättää lähteä kävelemään Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa Pacific Crest Trail -vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain jättimäinen rinkka. Cheryl on menettänyt äitinsä nuorena, jolloin myös vahvat perhesiteet katkesivat ja hän jäi ajelehtimaan tyhjän päälle. Mielessään vahvat muistot äidistään ja ilman minkäänlaista vaelluskokemusta, hän tekee elämänsä merkittävimmän matkan. Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivisista iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen, mutta kehon vahvistuessa myös mieli vahvistuu. Hän ei jää rypemään menneeseen vaan suuntaa päättäväisesti eteenpäin, askel askeleelta. Lisätietoja Wild - Villi vaellus -elokuvasta IMDB:ssa.



Tracks (2013)

Tracks on tositarina Robyn Davidsonista, joka vaelsi yhdeksän kuukauden aikana 2700 kilometriä Australian kuumalla aavikolla Alice Springsistä Intian valtamerelle. Tällä uskomattomalla matkalla hänellä oli mukanaan vain uskollinen koiransa ja neljä arvaamatonta kamelia. National Geographicin toimittaja Rick Smolan kuvasi haastavan ja emotionaalisesti vahvan matkan, joka muutti Robynin elämän lopullisesti. Tracks kertoo omien epävarmuuksien voittamisesta ja haasteen janosta sekä Robyn Davidsonin uskosta siihen, että tavallinen ihminen pystyy mihin tahansa. Elokuva on kuvattu oikeilla tapahtumapaikoilla Australiassa kuuman kauden alussa. Robyn Davidsonia näyttelevä Wasikowska antaa kuukausien aavikolla vaeltamisen ja auringon jälkien näkyä arkailematta kasvoillaan ja kehollaan. Lisätietoja Tracks -elokuvasta IMDB:ssa.



The Way Back (2010)


The Way Back kertoo kuuden neuvostoliittolaiselle työleirille tuomittujen vankien paosta toisen maailmansodan aikana. Kävelymatkaa Siperiasta vapauteen oli 10 000 kilometriä. Elokuvan on ohjannut monesti palkittu Peter Weir ja se on tuotettu yhteistyössä National Geographicin kanssa. Pakomatka kulkee halki Siperian lumisten metsien, Mongolian tasankojen ja Gobin paahtavan autiomaan päätyen lopulta Himalajan vuoriston ylitykseen. Lisätietoja The Way Back -elokuvasta IMDB:ssa.




The Way (2010)

The Way is a powerful and inspirational story about family, friends, and the challenges we face while navigating this ever changing and complicated world. Martin Sheen plays Tom, an irascible American doctor who comes to St. Jean Pied de Port, France to collect the remains of his adult son (played by Emilio Estevez), killed in the Pyrenees in a storm while walking The Camino de Santiago, also known as The Way of Saint James. Rather than return home, Tom decides embark on the historical pilgrimage to honor his son's desire to finish the journey. What Tom doesn't plan on, is the profound impact the journey will have on him and his "California Bubble Life". Inexperienced as a trekker, Tom soon discovers that he will not be alone on this journey. Lisätietoja The Way -elokuvasta IMDB:ssa.


lauantai 10. joulukuuta 2016

Kävely lisää luovuutta ja parantaa työllisyyttä

Pari vuotta sitten työskentelin jonkin aikaa Malesiassa. Yksi asia, joka siellä hoidettiin aivan eri tavalla kuin Suomessa oli jätteidenkäsittely. Aluksi luulin, ettei jätteitä lajitella ollenkaan. Asuntolan pihalla nökötti roskis, johon vietiin niin metalli-, lasi-, muovi- kuin paperiroskatkin yhdessä banaaninkuorien ja muiden biojätteiden kanssa. Yhtenä päivänä majapaikkaa lähestyessäni ihmettelin savunhajua. Roskatynnyri oli kaadettu. Roskapussit oli revitty auki ja sisältö levitetty pihanurmelle. Jätteiden keskellä hääräili mies. Haalaripukuinen partaniekka lajitteli roskia omiin kasoihinsa. Välillä miekkonen nakkasi jonkin polttokelpoisen roskan nuotion liekkeihin.

Malesialaisella jätteidenkäsittelyllä on ainakin kaksi etua suomalaiseen tyyliin verrattuna. Ensinnäkin kussakin taloudessa tarvitaan vain yksi roska-astia. Siihen nakataan kaikki roskat. Suomessa sen sijaan roskat lajitellaan sekä kotona että työpaikalla. On mietittävä mikä on palavaa, mikä kelpaa kompostiin ja minne kärähtänyt loisteputki kuuluu. Saako laudanpätkät nakata puutarhajätteen sekaan? Entä mitä tehdä härskiintyneelle huulipunalle?

Malesialainen roskien käsittely on suomalaiseen toimintatapaan verrattuna käyttäjän kannalta rutkasti nopeampi, mukavampi ja helpompi. Roskamies hoitaa kaiken puolestasi. Ja tässä piileekin malesialaisen jätteenkäsittelyn toinen vahvuus. Vaikka roskien lajittelu on likaista työtä, se on työtä, josta maksetaan palkkaa. Suomessa moni ei ryhtyisi roskamieheksi kirveelläkään. Eikä tietysti ole tarvettakaan, kun suomalaiset lajittelevat jätteet omatoimisesti ja ilmaiseksi.

Mitä tekemistä malesialaisella roskamiehellä on työpaikkojen säilyvyyden kannalta?

Paljonkin.

Kysymys on työn tuottavuudesta ja siitä, miten työn tuottavuutta voidaan parantaa. Edellä kuvattu malesialainen jätteenkäsittelysysteemi perustuu halpaan työvoimaan. Palkkataso ja työn tuottavuus kulkevat käsi kädessä. Työn tuottavuus kohenee, jos samassa ajassa saadaan enemmän aikaiseksi. Yleinen ratkaisu työn tuottavuuden parantamiseksi on ottaa käyttöön uutta teknologiaa. Suomessakin moottorisaha on vaihdettu harvesteriin ja hevonen traktoriin. Sopivan teknologian avulla tuottavuutta voidaan parantaa huimasti.

Suomalainen ZenRobotics myy järjestelmiä, jotka tekevät käytännössä samaa työtä kuin malesialainen roskamies. Paitsi, että robottikoura lajittelee jätteitä 24 tuntia vuorokaudessa, se tekee sen myös nopeammin ja huolellisemmin kuin ihminen. Eikä kone kaipaa vapaapäiviä. Tekoälyn ansiosta asiakas voi opettaa robotin lajittelemaan jätteet juuri halutulla tavalla. ZenRobotics on toimittanut jätteenkäsittelyrobotteja mm. Ruotsiin, Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Japaniin. ZenRobotics Recycler -järjestelmän kehittäminen on luonut Suomeen kymmeniä uusia työpaikkoja. Mutta kaikkialla siellä, missä järjestelmä otetaan käyttöön, käsipelillä tehtävässä jätteenlajittelussa on tarjolla vähemmän työmahdollisuuksia.



Toisen maailmansodan jälkeen aina vuosituhannen taitteeseen saakka tuottavuus ja työpaikkojen määrä kasvoivat Yhdysvalloissa samaan tahtiin. Yritykset takoivat tulosta ja kansakunta vaurastui. Vauraus ruokki uutta liiketoimintaa ja sitä kautta syntyi taas uusia työpaikkoja. Tämän vuosituhannen puolella tuottavuus on parantunut edelleen melko tasaisesti, mutta työpaikkojen määrä ei ole enää kasvanut vastaavasti. MIT:n tutkijat Erik Brynjolfsson ja Andrew McAfee ovat esittäneet, että ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa teknologian kehittyminen tuhoaa työpaikkoja nopeammin kuin synnyttää uusia.

Teollisuudessa automaatioasteen nostaminen on alusta asti ollut pettämätön keino kohentaa tuottavuutta. Nyt ollaan kuitenkin tavallista suuremman murroksen kynnyksellä. Tekoälyllä varustetut robotit ja automaattiset järjestelmät ovat yhä älykkäämpiä. Ne tunkeutuvat kaikille elämänaloille. Itsepalvelukassat yleistyvät marketeissa. Postipaketteja lähetetään ja noudetaan pakettiautomaateista. Maanteillä huristelee itseohjautuvia autoja, joiden kulkua seuraavat automaattiset nopeusvalvontalaitteet. Ystäväni kotona pölynimuri puhdistaa lattiat itsenäisesti työpäivän aikana. Luettelo automatisoiduista töistä ja palveluista kasvaa joka päivä pitemmäksi.

Googlen teknologiavelho Ray Kurzweil ennusti pari vuotta sitten, että jo lähitulevaisuudessa robotit ymmärtävät puhetta, oppivat kokemuksesta, kertovat vitsejä ja osaavat jopa flirttailla. Reilun vuosikymmenen kuluttua robotit tekevät Kurzweilin mukaan kaiken sen minkä ihmisetkin, mutta vain paljon paremmin. Alle neljännesvuosisadassa jopa puolet työpaikoista korvataan tekoälyllä. Tähän tulokseen ovat päätyneet useat tutkijat (mm. Frey ja Osborne 2013). F-Securen Mikko Hyppönen ennustaa, että jokusen vuoden kuluttua tietokoneet kirjoittavat virheetöntä ohjelmakoodia. Mihin sitten enää tarvitaan koodareita?

Joko aloit huolestua työpaikkasi puolesta?

Edessä oleva muutos on suurempi kuin teollinen vallankumous 1800-luvulla. Yhteiskuntien rakenteet järkkyvät. Talousjärjestelmät mullistuvat. Työ- ja vapaa-aika määritellään uudelleen. Eläkekuviot on mietittävä uusiksi. Poliittiset kriisit seuraavat toisiaan poliitikkojen reagoidessa liian myöhään kaikkialla paitsi Ruotsissa, missä vuoden 2017 budjetissa panostetaan erityisesti koulutuksen kehittämiseen ja tutkimukseen. Suomessa hallitus jatkaa yliopistojen näivettämistä. Hallinnollisten töiden ja opettamisen uuvuttamat professorit ennättävät tutkia lähinnä kesällä lukukausien välissä.

Kun tekoälyllä varustetut järjestelmät kehittyvät aina vaan fiksummiksi, millaiset työt lopulta jäävät ihmisille?

On paljon töitä, joissa inhimillinen kontakti on tarpeen. Kampaajalla tai jalkahoidossa käynti on työn ilmeisen kohteen lisäksi myös sosiaalista toimintaa. Hieroja käsittelee lihaksia, mutta sen lisäksi syntyy fyysinen kosketus kahden ihmisen välille. Automaatti voi muistuttaa potilasta lääkkeen ottamisen tarpeesta, mutta vain toinen ihminen voi varmistaa, että tabletti oikeasti niellään. Tekoälyllä varustettu automaatti tarvitsee mittaustietoja toimintansa perustaksi. Kaikkea inhimillistä toimintaa ei kuitenkaan voi muuttaa numeroarvoiksi ja mallintaa loogisesti eteneviksi tapahtumasarjoiksi. Potilaan ilmoittama kipu voikin oikeasti tarkoittaa yksinäisyyttä. Robotti ei voi lohduttaa kuolevaa tai ottaa lasta syliin.



Inhimillisen kontaktin lisäksi ihminen peittoaa fiksuimmankin koneen uusien asioiden ajattelussa. Me ajattelemme kahdella eri tavalla. Konvergentti ajattelu tähtää yksiselitteisen ratkaisun löytämiseen. Konvergenttia ajattelua käytämme esimerkiksi matemaattisten ongelmien ratkaisemisessa. 2 + 3 = 5. Ajattelu suppenee tarkoituksenmukaisten, opeteltujen ajattelumallien ja sääntöjen kautta kohti tiettyä ratkaisua. Konvergentti ajattelu tuottaa tavanomaisia ratkaisuja. Tietokoneohjelma on konvergentissa ajattelussa monin verroin ihmistä tehokkaampi. Mutta sitten on se toinen ajattelun laji, jossa ihminen hakkaa tekoälyn mennen tullen. Divergentti ajattelu viittaa monien erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen hahmottamiseen. Divergentti ajattelu tuottaa uudenlaisia näkökulmia ja omaperäisiä sovelluksia. Se on keskeinen osa kaikkea luovaa toimintaa. Tutkija ja taiteilija käyttävät divergenttiä ajattelua tutkiessaan tuntemattomia maailmoja. Divergentin ajattelun avulla pohdimme tarkoituksia, arvoja ja eettisiä kysymyksiä. Ne työtehtävät, joissa divergentti ajattelu on ammatillisen osaamisen ytimessä, eivät ole vaarassa tekoälyn ja robotiikan yleistyessä.

Divergentti ajattelu tuottaa useita erilaisia ratkaisuja

Divergentti ajattelu sujuu toisilta helposti, toisilta kankeammin. Tein viime kesänä yksinkertaisen kokeen, jonka avulla testasin divergentin ajattelun eroja yksilöiden välillä. Kokeeseen osallistuneiden 13 koehenkilön piti kirjoittaa paperille mahdollisimman monta syytä lähteä kävelylenkille. Aikaa oli viisi minuuttia. Tulokset olivat ällistyttäviä. Tuotteliain ajattelija kehitti peräti 35 motiivia lähteä ulos jaloittelemaan. Sen sijaan kokeessa heikoiten pärjännyt osallistuja sai keksittyä vain neljä syytä lähteä kävelylenkille. Kekseliäin koehenkilö tuotti siis miltei yhdeksänkertaisen määrän näkökulmia verrattuna heikoiten menestyneeseen koehenkilöön.

Jos pelkäät työpaikkasi katoavan teknologisen kehityksen seurauksena, voit siis tehdä ainakin kaksi asiaa. Voit pyrkiä kehittämään työsi sisältöä siihen suuntaan, että inhimillinen vuorovaikutus ja divergentti ajattelu ovat entistä keskeisemmässä roolissa. Mutta mitä tehdä, jos divergentti ajattelu ei ota sujuakseen? Divergentti ajattelu on persoonallisuuden piirre, joka on toisille luontaisempaa kuin toisille. Mutta siihen voi vaikuttaa. Divergenttiä ajattelua voi tehostaa yllättävän helposti. Oppezzo ja Schwartz julkaisivat vuonna 2014 Journal of Experimental Psychology -lehdessä tutkimusartikkelin ”Give Your Ideas Some Legs: The Positive Effect of Walking on Creative Thinking”. Koko artikkelin voi lukea täältä. Kuvaan seuraavissa kappaleissa koesarjan toteutuksen ja tulokset.



Ensimmäiseen kokeeseen osallistui 48 opiskelijaa (n=48). Koehenkilöt istuivat pöydän ääressä ja tekivät GAU- ja CRA-testit. GAU-testi (Guilford’s alternate uses test) mittaa divergenttiä ajattelua ja on samankaltainen kuin edellä kuvattu testi, jossa pyysin osallistujia keksimään mahdollisimman monta syytä lähteä kävelylenkille. CRA-testi (Compound remote-association test) puolestaan mittaa konvergenttia ajattelua. Kokeen seuraavassa vaiheessa koehenkilöt kävelivät kävelymatolla ja tekivät samat GAU- ja CRA-testit uudestaan. 81 prosenttia koehenkilöistä paransi GAU-testin tulosta (eli konvergenttia) ajattelua vaihdettaessa istuminen kävelyyn. Kävellessä tuotettiin 50 prosenttia enemmän ideoita verrattuna istumiseen. CRA-testin tulos parani vain 23 prosentilla koehenkilöistä tulosten keskiarvon laskiessa hieman. Käytetyn koeasetelman heikkoutena kuitenkin oli, että kävely tapahtui aina istumisen jälkeen. Olivatko osallistujat istuessaan oppineet miten GAU -testiin voidaan tuottaa nopeasti ratkaisuja?


Toisessa kokeessa (n=48) pyrittiin pois sulkemaan mahdollinen oppimisefekti. Kokeessa testattiin vain divergenttiä ajattelua GAU-testillä ja siinä oli kolme vaihetta. Aluksi GAU-testi tehtiin istuen ja sitten kävelymatolla kävellen. Seuraavaksi GAU-testi tehtiin kahdesti istuen. Lopuksi GAU-testi tehtiin kävelymatolla kävellen ja sitten istuen. GAU-testin tulos parani jälleen vaihdettaessa istuminen kävelyyn. Kun GAU-testi tehtiin kaksi kertaa peräkkäin istuen, jälkimmäisen testin tulos oli hieman huonompi kuin ensimmäisen testin tulos. Näin ensimmäisen kokeen jälkeen jäänyt epäilys oppimisen vaikutuksesta voitiin sulkea pois. Kolmannen osan tulokset olivat mielenkiintoisimmat. GAU-testin tulos oli jälleen paras silloin kun koehenkilöt kävelivät. Samalla kävi kuitenkin ilmi, että kävelyn divergentille ajattelulle antama lisäpotku säilyi kävelyn jälkeenkin. Se vaikutti positiivisesti myös istuen tehtyjen GAU-testien tuloksiin. Toisen kokeen keskimmäisen vaiheen (GAU-testi istuen ja istuen) tulokset vaivasivat kuitenkin tutkijoita. Olivatko koehenkilöt mahdollisesti pitkästyneet tehdessään saman testin kahdesti? Pitkästyminen olisi voinut vaikuttaa tulosten luotettavuuteen.


Kolmannessa kokeessa (n=40) oli neljä osaa. Tällä kertaa kaikki kävellen tehtävät testit tehtiin ulkona. Aluksi koehenkilöt tekivät GAU-testin istuen, vaihtoivat sen jälkeen huonetta ja tekivät GAU-testin uudelleen. Tällä asetelmalla pyrittiin selvittämään mahdollisen pitkästymisen vaikutusta tuloksiin. Seuraavaksi toistettiin asetelma, missä koehenkilöt tekivät ensin GAU-testin kävellen ja sitten istuen. Kokeen kolmannessa osassa GAU-testi tehtiin ensin istuen ja sitten kävellen. Viimeisessä osassa koehenkilöt kävelivät ulkona tehdessään GAU-testin, pitivät pienen tauon ja toistivat GAU-testin kävellen. Huoneen vaihtamisella GAU-testien välissä ei ollut vaikutusta istujien luovuuteen, joten pitkästyminen ei todennäköisesti vaikuttanut edellisen kokeen tuloksiin. Kävelyn jälkeen istuneet säilyttivät luovuutensa jälleen melko hyvin. Kokeen neljännessä osassa kahdesti kävellen GAU-testin tehneet olivat kummallakin kävelykerralla suunnilleen yhtä luovia. Kolmannen kokeen mielenkiintoisin tulos oli, että kaikki osallistujat kehittivät ulkona kävellessään enemmän hyviä ideoita. Epäselväksi kuitenkin jäi, aiheuttiko luovuuden parantumisen kävely vai ulkoilu.


Neljännessä eli viimeisessä kokeessa (n=40) käytettiin divergentin ajattelun testaamiseen BSE-testiä (Barron’s symbolic equivalence task), jossa koehenkilöt hakevat analogioita annetuille ilmauksille. Analogia valaisimen polttimon kärähtämiselle voisi olla esimerkiksi, että joku menettää hermonsa. Koehenkilöt tekivät BSE-testit sisällä istuen, sisällä kävelymatolla kävellen, istuen pyörätuolissa ulkona ja kävellen ulkona. Neljännen kokeen tuloksena oli, että kävely sisällä ja ulkona parantavat luovuutta lähes samanveroisesti. Divergentin ajattelun tehostuminen kolmannessa kokeessa ei siis ollut johtunut ulkoilusta vaan kävelystä itsestään.



Yhteenvetona Oppezzon ja Schwartzin koko koesarjan tuloksista voidaan todeta, että 80 prosenttia koehenkilöistä muuttui luovemmiksi vaihdettaessa istuminen kävelyyn. Kävellessä tuotettiin keskimäärin 50 prosenttia enemmän ideoita verrattuna istumiseen. Lisäksi kävelyn luovuutta edistävä vaikutus säilyi jonkin aikaa kävelyn jälkeen. Kaikki osallistujat kehittivät enemmän hyviä ideoita kävellessään ulkona. Oppezzon ja Schwartzin tulosten perusteella kävely tukee voimakkaasti divergenttiä ajattelua.

Kävely on helppo keino lisätä uusien ideoiden, näkökulmien ja tulkintojen tuotantoa sekä parantaa niiden laatua. Kävelyn hyödyntäminen ei vaadi investointeja kuin korkeintaan liukuesteisiin talvikaudella. Luovuuden lisääntymisen kylkiäisenä tulevat kävelyn lukuisat terveysvaikutukset. Kun työpaikalla seuraavan kerran ryhdytään miettimään asiakaspalvelun kehittämismahdollisuuksia tai ideoimaan uusia tuotteita, lähtekää kävelylle.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Product review: Helinox Chair One – A wonderful camping chair

On Saturday morning I closed the front door at 6:40 a.m. and steered my steps towards Kuusamontie (main road 20). After the lousy months of June and July, it seemed that summer had finally arrived in August. The sun was shining and the sky was almost clear. Hardly anyone was out this early in the day. In my backpack I had a brand new Helinox Chair One camping chair. A couple of weeks earlier I had spent a considerable amount of time in the outdoor gear store Partioaitta in Oulu sitting in one camping chair after another. In the end I chose the Helinox. It was the most expensive of the bunch (99.90€), but also the most comfortable one to sit in.

Chair One in carry bag
I swigged down my morning coffee at the supermarket in Rusko before continuing my way along Kuusamontie towards Kiiminki. I had no need for the camping chair yet, since after every couple of kilometres there were bus shelters with benches to sit on. After Jäälinjärvi (Jääli Lake) my stomach started to rumble. On the right side of the road there was a dry pine forest. I dug out the chair pouch from my backpack. Although I had somewhat familiarized myself with the Chair One already at home, I couldn’t help but be amazed at how light it was. The whole package weighs a little less than 900 grams. With the chair packed in its pouch, the whole pack has the outside dimensions of 35x10x12 cm.

Chair One parts
I opened the zipper on the pouch and dug out the two parts that make up the chair. Assembling the support frame i.e. attaching the chair legs and the seat supports in place was quick. The elastic cords inside the aluminium tubes were very helpful and the parts just snapped together as of their own accord. All that was left to do was to tighten the seating part at all four corners and – Voilà! I sat in the chair a bit hesitantly. The structure is so light that is was difficult to believe in its strength. The material used in the support frame of Chair One is TH72M alloy, which makes the chair both wonderfully light and strong at the same time. These are exactly the attributes that a hiker would appreciate. The same metal is also used in the arches of the best hiking tents. The maximum capacity for Chair One is given as 145 kilos.

Chair One frame
After finishing my outdoor meal I grabbed a coffee at the ABC petrol station in Kiiminki. I also took the opportunity to replenish my drink and chocolate supplies since there would be no ‘refueling points’ between Kiiminki and Haukipudas. The only shop on the way would close its doors before I made it that far. I went past the church in Kiiminki and arrived at Kiiminkijoki (Kiiminki River). The walkway running alongside main road 248 had recently been repaired and resurfaced. I was also able to see the lake better now than a couple of years ago. I met a sturdy man on his bike who stopped to talk with me. He told me he’d seen me with my backpack already before Kiiminki. He asked me if I was training for some kind of competition or had some other strange reason that motivated this long trek. I told him that I’d tried to trudge the triangle trek between Oulu, Kiiminki and Haukipudas twice already, but had had to cut my journey short each time due to various ailments.

After more than an hour and a half my legs were getting tired again. This time I put the Chair One up in a bus shelter. During the day I had gathered experience ‘by the seat of my pants’ of both the hard benches in the bus shelters as well as of the camping chair’s fabric that moulds to body shape. When it comes to sitting comfort the choice between the two is an easy one. Chair One is so comfortable to sit in that it beats even most living room furniture. In Chair One you are seated lower than in regular chairs. Even the bench in the bus shelter was about ten centimetres higher than my backside in the travel chair. According to the manufacturer, the seating height of Chair One is 34 centimetres. At first, getting up from the chair was a bit clumsy. However, it got easier when I started to trust the strength of the chair structure and simply leaned forward enough.

I continued my trek following the Kiiminkijoki (Kiiminki River). Eleven kilometres after Kiiminki the road and the river went their separate ways. I got hungry again, as the day’s journey reached the length of a marathon. I skilfully assembled the chair and placed it in an area covered by lichen. I sat down and finally found a weakness in the chair. The chair legs sank into the lichen and the whole contraption tilted ominously. The Chair One is not suitable for use on soft ground. I moved the chair on harder ground and dug out a sandwich from the backpack. I stretched out my legs and listened to the sounds of the forest. Light summer clouds drifted in the sky.


My legs didn’t feel too fatigued yet. I calculated that I would be home at around midnight. I continued to trek along Haukiväylä leading to Haukipudas. I crossed the Nelostie (main road 4) as well as the railroad and after a few kilometres I turned onto Haukiputaantie towards Oulu. In Kello I gave into my craving and stopped for a pizza and a beer at the Restaurant/Pizzeria Ala Turk. The evening was getting darker. During the last kilometres the soles of my feet were getting sore. I swigged down my evening coffee at Shell Pateniemi. I wasn’t home until at around half past midnight. According to the GPS, the journey to test the new camping chair came to a little less than 67 kilometres. According to the, in this case, more reliable device i.e. the pedometer, the distance was 64 kilometres. I’d finally conquered the challenge that twice before (in 2011 and in 2013) proved too much for me. Thanks to the light and compact camping chair, I was able to have comfortable and strength restoring breaks often enough.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Suomenkielinen kävelyä käsittelevä tietokirjallisuus ja kävelyn filosofia


Frédéric Gros: "Kävelyn filosofiaa"

Ranskalaisen kirjailijan ja filosofin Frédéric Gros’n Kävelyn filosofiaa tarjoaa monta näkökulmaa kävelemiseen. Ei ole samantekevää, taivaltaako pyhiinvaelluksella vai marssiiko mielenosoituksessa, sillä kävelemisen tapa vaikuttaa sekä ruumiiseen että sieluun. Oivaltava ja viihdyttävä teos pohdiskelee myös kuuluisien ajattelijoiden ja taiteilijoiden kävelytapoja, näiden elämään vahvasti eläytyen. Rimbaud käveli raivon vallassa, kun taas Rousseau ja Nietzsche hakeutuivat kävelylle haaveilemaan ja ajattelemaan. Kant puolestaan käveli kotikaupunkinsa läpi joka päivä - aina tismalleen samalla kellonlyömällä. Frédéric Gros on Pariisin yliopiston filosofian professori. Kävelyn filosofiaa on ollut myyntimenestys Ranskassa, ja se on julkaistu myös englanniksi.


Anne Keskitalo: "Tien päällä ja leirissä - Matkanteon kokemuksesta taideteokseksi."

Monet kirjailijat ja runoilijat ovat pohtineet kokemuksen ja kerronnan suhdetta, ja niiden vuorovaikutteinen suhde on myös tämän kirjan keskiössä. Teoksessa analysoidaan esittämisjärjestelmiä, joilla matkanteon kokemuskerroksista rakennetaan taideteos. Työssä tarkastellaan Timo Vartiaisen ja Jussi Kiven taideteoksia. Heidän teoksensa on rinnastettu kulttuurihistoriallisten matkaajatyyppien eli tutkimusmatkailijan, flanöörin, turistin, taiteilijan ja eräretkeilijän käyttämiin kuvaustapoihin. Toisena taideteosten vertailukohteena on ollut tutkimuksessa kehitelty kokeellinen kävelymetodi. Näin matkantekoa ja sen esittämistä on jäsennetty työssä sekä kulttuurisina merkityksinä että taideteoksen luonnetta tarkastellen ja siihen eläytyen. Taiteilijoiden matkantekoon nähdään liittyvän tietoista ja tavoitteelista toimintaa. Kävely- ja liftausmatkan sekä metsäretken kerronnalla on siten vankka sidos sekä nykytaiteen käytäntöihin että matkakerronnan perinteeseen.


Vasili Sleptsov: "Ensimmäinen oppitunti"

Ensimmäinen oppitunti aloittaa venäläisen radikaalikirjailija Vasili Sleptsovin (1836-1878) tutkimusmatkan Moskovan ulkopuoliselle maaseudulle tutkimaan pienteollisuutta ja kansanelämää. ”Mutta kaikki värisävyt kylmenivät äkisti, kuten taidemaalarit sanova, kaikkeen tuli jokin harmaus…” Naiivisti suunniteltu matka muuttua pian jalkapatikasta hevoskyydiksi eikä haastattelutekniikkakaan oikein toimi. Riemastuttavan absurdi antikliimaksi täydentyy suomentaja Martti Anhavan osuvalla jälkisanalla.


Robert Louis Stevenson: "Kävelyretkistä"

Skotlantilainen romaanin klassikko Robert Louis Stevenson (1850-1894) oli myös mainio esseisti. Kirjan kolme esseetä luotaavat kävelemisen filosofiaa ja maisemaestetiikkaa polveillen parhaaseen brittityyliin moniin suuntiin ja tiineesti – oli sitten kyse piipunpoltosta, kontemplaatiosta tai kulttuurihistoriasta kaikessa laajuudessaan. ”Ei voi aavistaa, miten loppumattoman pitkään jatkuu suvipäivä, jos sillä ei ole muuta mittaa kuin nälkä eikä muuta päätepistettä kuin uneliaisuus.” Kävelyretkistä on maltillisen kävelijän leppeän valohämyisen illan paras palkinto.


Minna Stolt & Riitta Saarikoski (toim.): "Terveet jalat"

Terveet jalat -kirja sisältää tutkimustietoon perustuvia ohjeita jalkojen omahoidosta. Kirjan 6., uudistetussa painoksessa sisältö on tarkistettu ja muokattu kauttaaltaan. Hyvien kenkien ominaisuudet sekä kevytjalkineiden ja paljasjalkakävelyn merkitys sekä erilaisten harjoitteiden merkitys jalkaterveyden edistämisessä on tuotu monipuolisesti esille.

Terveet jalat tuo esille jalkaterveyden merkityksen osana ihmisen kokonaisterveyttä. Kehon tasapainoista kuormittamista ja käyttöä kannattaa harjoitella, koska siten voi ehkäistä ja hoitaa monia alaraajojen ja jalkaterien vaivoja. Jalkaterveyden perusasioita ovat myös jalkojen ja koko kehon hyvinvointia tukevat hyvät ja sopivan kokoiset kengät, lievien jalkavaivojen omatoiminen hoito ja tarvittaessa hakeutuminen jalkaterapiaan.


Henry David Thoreau: "Kävelemisen taito"

Kävelemisen taito on amerikkalaisen luonnonfilosofin Henry David Thoreaun (1817-62) luonnon villeyden ja kuljeskelun taidon ylistys. Thoreau kirjoittaa ihmisestä, yhteisöstä sekä näiden suhteesta luontoon. Kävelemisen taito on puolustuspuhe ihmisen ja luonnon ykseydelle ja luonnolliselle vapaudelle. Thoreau tunnetaan yhteiskuntakriitikkona, runoilijana, filosofina ja kiihkeänä kansalaisoikeuksien puolustajana. Hänen suurin rakkauden kohteesa oli kuitenkin luonto ja luonnollinen vapaus, joka ihmiseltä uhkaa nykyään kadota yhteiskunnan syövereihin. Kävelemisen taito on viehättävä kartta päämäärättömään luonnossa kuljeskeluun ja vapauteen. "Kenties meidän tulisi lähteä lyhimmällekin kävelylle kuolemattoman seikkailun hengessä, koskaan palaamatta, valmiina lähettämään vain palsamoidut sydämemme maallisina jäännöksinä takaisin hylättyyn valtakuntaamme."


Jyrki Vainonen: "Askelia"

Kuljeskelua kaupungissa vai mietiskelyä metsäpolulla? Omista ja toisten kulkijoiden askelista syntyy kiehtovia, risteileviä polkuja. Jyrki Vainosen esseissä paikat ja maisemat vaihtuvat. Vainonen päätyy muun muassa Länsi-Afrikkaan, Irlantiin, Tampereen Pyynikinharjulle ja Kymenlaaksoon. Askeleet vievät myös syvälle muistoihin, menneeseen aikaan. Lopulta päädytään puutarhan kautta kävelemään hautausmaan vanhojen puiden alle. Matkakumppaneikseen näiden esseiden lukija saa niin historiallisia henkilöitä kuin kaunokirjallisuuden hahmoja. Heitä kaikkia yhdistää yksi asia: viehtymys kävelemiseen.


torstai 24. marraskuuta 2016

Suomenkielisiä matkakertomuksia pitkiltä vaelluksilta


Daniel Besace: "Valtameri"

Daniel Besace, nizzalainen työtön, rahaton ja rakkaudeton mies, sai kuulla että hänen isänsä oli kuollut Polynesiassa, 18000 kilometrin päässä. Daniel ei edes tiennyt tämän olleen sairaalassa. Vastauksena surulle, käsittämättömälle kuoleman kokemukselle ja umpikujaan ajautuneelle elämälle Daniel lähti kävelemään. Besace käveli pitkin Länsi-Ranskan hiekkarantoja ja entisiä "tullimiespolkuja", jotka nousevat, laskevat ja kiemurtelevat pitkin Bretagnen rannikkoa. Matkansa aikana Besace elelee niukasti, syö halvinta ruokaa ja nukkuu milloin missäkin, pystyttäen telttansa dyynien tai kallioiden suojaan tai puun alle. Niukkuus ja pitkä matka antavat tilaa kaiken vastaanottamiselle sellaisenaan. Kulkiessaan hän kohtaa paitsi merta, hiekkaa, lintuja, laivoja ja kanssaihmisiä myös kuoleman: kalan raatoina, tyhjinä simpukankuorina ja muistoina isästä. Daniel Besace (s.1970) on entinen laivan perämies, nykyään pienkustantaja ja kirjailija.

Antti Holopainen: "Kävellen läpi Suomen ja Vienan Karjalan 64 päivässä"

Neljä henkilöä kaksi naista ja kaksi miestä lähtivät 5. kesäkuuta Elias Lönnrotin syntymäkodista kävellen läpi Suomen Kainuuseen ja Vienaan Uhtualle Kalevalan piirin keskustaajamaan. Hankkeen vetäjä eläkeläislääkäri Antti Holopainen kokosi matkakertomuksen 192 sivuiseksi kirjaksi. Kirja ei ole vain matkakertomus, vaan tilannearvio suomalaisen maaseudun nykytilasta ja kulttuuri- ja luontomatkailupalvelujen kehittämistarpeista. 180 vuotta sitten Elias Lönnrotin Kalevalaksi kokoama tarina yhdistää suomalaisia ja karjalaisia rajan yli. Kansalliseepoksemme tarinat elävät edelleen sopien matkailijoita puoleensa vetäviksi kertomuksiksi matkailupalvelujemme kansainvälistymisprosessissa. Kirjassa visioidaan tulevaisuutta, jossa saamme Suomen nousuun arktisia mahdollisuuksiamme nykyistä monipuolisemmin hyödyntävänä lännen ja idän rajamailla elävänä kansakuntana. Kirjan on kirjoittanut yksi koko tuhat kilometrisen matkan  kävelleistä, eläkeläislääkäri ja osuuskunnan toimitusjohtaja Antti Holopainen. Kirjan voi tilata täältä.

Raila Marjaana Knuuttila: "Kävely Brysselistä Istanbuliin"

Raila Knuuttila ja Teemu Takatalo kävelivät Brysselistä Istanbuliin, Euroopan geopoliittisesta keskuksesta sen reunalle. Knuuttila kirjoitti Kävelystä tämän teoksen, jonka teksti ja kuvat ovat luettavissa selontekona pyhiinvaelluksesta, protestimarssista tai taiteellisesta tutkimuksesta. Aalto-yliopiston Taiteen laitoksen opinnäytetyöksi valmistunut Kävely Brysselistä Istanbuliin on mysteeriä ja ääretöntä tavoittava, kiehtova ja syvästi koskettava lukuelämys.

"...teos lähestyy taiteen henkistä ja eksistentiaalista tehtävää elämän merkityksen pohtijana ja muokkaajana; tehtävä ei ole mitenkään helppo, ja siksi siinä onnistuminen niin vakuuttavasti kuin nyt tapahtuu on erityisen huomionarvoista. Teksti onnistuu siinä, missä kertoja kertoo Kävelyn onnistuneen: luomaan uutta henkeä ja kokemuksellista syvyyttä taiteellisen toiminnan ja jopa niinkin kuivan välineen kuin tekstin avulla." - Tere Vadén, filosofi

"Tämä on konkreettista Euroopan tutkimista, välineinä oma ajattelu ja ruumis. Rikkaan sivistynyt ja oppinut ote kuljettaa lukijaa, joka alkaa toivomaan että tästä tehtäisiin kirja." - Max Ryynänen


Erkki Lampén: "Neljä retkeä läpi Suomen - Kävellen, pyöräillen, hiihtäen, meloen"

Erkki Lampén teki neljä retkeä Suomen päästä päähän lihasvoimin: kävellen, pyöräillen, hiihtäen ja meloen. Siinä oli aikaa pohtia elämän peruskysymyksiä. "Neljäkymmentä vuotta täytettyäni en ollut löytänyt rakkautta enkä Jumalaa, minulla ei ollut perhettä, ja kirjava ammatillinen urani koostui katkelmista, jotka eivät vastanneet kysymykseen, mikä minusta tulee isona. Eräällä kävelyretkellä minulle valkeni, että haluan kävellä Helsingistä Jäämerelle." Kirja rakentuu päiväkirjamerkinnöille olematta silti pelkkiä arkisia muistiinpanoja. Erkki Lampén havainnoi ympäristöään tarkasti, piirtää monipuolista Suomi-kuvaa ja kommentoi terävästi maailman ilmiöitä - välillä hauskasti ja herkullista itseironiaa viljellen. Kirja on samalla kertaa antoisa retkiselostus ja keski-ikäisen miehen oman sielunelämän syväkartoitus.


Elias Lönnrot: "Vaeltaja. Muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta 1828"

Elias Lönnrotin ensimmäinen runonkeruuretki Itä-Suomeen alkaa Sammatista ja jatkuu aina Valamoon ja Nurmekseen saakka päättyen lopulta Kuopion ja Tampereen kautta Laukkoon. Lönnrot halusi "nähdä laajemmin omaa maata, oppia tuntemaan sen kieltä eri murteiden mukaan, mutta varsinkin koota sen merkillisen ja kauniin kansanrunouden tuotteita". Hauskat vierailut monien tuttavien luona viivyttivät matkantekoa. Lönnrot poikkeaa pitäjien pappiloihin, jolloin runojen keruu jää sivuasiaksi, mutta kävijä saa kyllä kuulla ja kokea paljon muuta.


Lars Monsen: "Vaellus halki Alaskan"

Tämä kirja on jännittävä matkakertomus noin kymmenen kuukauden patikkamatkasta halki Alaskan. Matkan aikana luonto näyttää niin kauneutensa kuin ankaruutensa. Runsas kuvitus ja värikäs kerronta tempaavat lukijan mukaan unohtumattomaan seikkailuun. ”Sormet kohmettuvat ja käyvät valkoisiksi hetkessä, mutta jatkan puristamista. Kovempaa, aina vain kovempaa, kunnes [spriipullon] korkki viimein läjähtää auki. Keittimeen tipahtaa jäätynyt spriimöykky, jota tuskin erotan, koska ilma on täynnä hengityshuurua. Sormeni ovat nyt niin koppurat, että pystyn tuskin ottamaan tulitikun rasiasta. Ajattelen mitä seuraa, jollen saa tuohon helskutin rautatörppöön tulta, ja pelko vihlaisee mieltäni. Kovan ponnistelun jälkeen saa 10–12 amerikkalaisesta erikoistikusta muodostamani mininuotio spriin sulamaan ja viimein syttymään. Priimuskeittimen suhina ei ole kuulostanut koskaan yhtä kauniilta.” Lars Monsen on norjalainen toimittaja ja seikkailija, joka on tehnyt monia eräretkiä muun muassa Kanadassa ja Pohjoiskalotissa.


John Muir: "Pitkä kävely Meksikonlahdelle"

Tämä teos on kuvaus seikkailusta, joka oli alkusoittoa John Muirin elämän mittaiselle löytöretkelle. Kirja kertoo kävelymatkasta, jonka Muir teki vuonna 1867. Hän kulki jalan Indianasta Kentuckyn, Tennesseen, Pohjois-Carolinan, Georgian ja Floridan halki aina Meksikonlahden rannikolle. Muir kirjoittaa ihastuttavalla tyylillään matkallaan kohtaamastaan luonnosta, kylistä ja kaupungeista ja niiden asukkaista.

Muir kulki matkoillaan jalan ja kevyesti varustautuneena - "vain hieman teetä ja leipää repussaan". Hän tunsi syvää yhteyttä luontoon ja kuvaa tätä suhdetta usein uskonnollisin termein kokemuksena pyhästä, ylimaallisesta harmoniasta. Teoksessa Muirin syvä luonnontuntemus yhdistyy kaunokirjalliseen imlaisuvoimaan avaten lukijan eteen ihmeellisen näkymän luontoon ja luonnollisuuteen. Nykymaailman kamppaillessa tuhoutuvan luonnon ja ihmisten alati kasvavan kiireen keskellä Muirin tekstit ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.

John Muir (1838-1914) on kiistatta yksi merkittävimmistä amerikkalaisista luontokirjailijoista ja -filosofeista vaikka onkin jäänyt erityisesti kotimaansa ulkopuolella Emersonia ja Thoreauta tuntemattomammaksi. Muiria pidetään myös luonnonsuojelun isänäi - vuonna 1892 hän perusti Sierra Clubin, Yhdysvaltojen ensimmäisen ruohonjuuritason ympäristöjärjestön. Nykyisin tällä Yhdysvaltojen suurimmalla ympäristöjärjestöllä on reilusti yli miljoona jäsentä. Muirin teoksia ei ole aiemmin ilmestynyt suomeksi.


Per ja Bjœrn Simonsen: "Kesytön erämaa - vaellus Norjan halki"

Kesällä 2006 veljekset Per ja Bjorn Simonsen päättävät lähteä vaeltamaan Norjan halki pohjoisesta etelään ja takaisin. Eränkävijäesikuviensa Lars Monsenin ja Trond Stromdahlin tavoin veljekset varaavat hyvin aikaa matkalle. He haluavat kokea uusia asioita, maata selällään kanervikossa, istuksia nuotion ääressä, testailla perhovapojaan tai jäädä vaikka aloilleen yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, jos siltä tuntuu. Luontoelämykset ovat suurenmoisia, rasitusta ei voi välttää ja veljesten polulle sattuu monia mielenkiintoisia ihmisiä. Yllätykseksi lunta ei ensin olekaan riittävästi ja järvet jäätyvät myöhään. Vaeltajat jäävät sään vangeiksi moneksi päiväksi. Kaksikon parhaita eväitä erämaassa ovat omalaatuinen, ehtymätön huumorintaju, sopivan reipas kilpailuhenki ja kyky kääntää negatiiviset kokemukset positiivisiksi. ”Luonnossa tulee monta kertaa tunne, että juuri siinä paikassa ja juuri sillä hetkellä on niin kaunista kuin ylipäänsä vain voi olla.”


Robert Louis Stevenson: "Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla"

"Minä en matkusta sen vuoksi että kävisin jossakin vaan matkustamisen itsensä vuoksi. Tärkeintä on olla liikkeellä, oppia tuntemaan elämä kaikkine kipuineen ja vaivoineen, nousta tältä sivistyksemme höyhenvuoteelta ja tuntea jalkojemme alla maapallon kova graniitti ja teräväsärmäiset piikivet.” Vuonna 1878 Robert Louis Stevenson pakeni monia vaikeuksiaan – terveysongelmia, piinaavaa rakkaussuhdetta, rahattomuutta – lähtemällä Ranskaan vaellusretkelle Sevennien vuoristoon. Matkaseurana ja kuormajuhtana hänellä oli itsepäinen aasi nimeltä Modestine. Matkalla Stevenson piti päiväkirjaa, jonka pohjalta hän kirjoitti Aasin kanssa matkalla Sevennien vuorimaalla, nautittavan kuvauksen tämän syrjäisen seudun maisemista ja ihmisistä.


Cheryl Strayed: "Villi vaellus"

Cheryl on tottunut elämään eri lailla kuin muut. Hänen perheensä on kasvattanut itse ruokansa ja elänyt hyvin maanläheistä elämää aina siihen saakka, kun perheen äiti menehtyy keuhkosyöpään 45-vuotiaana. Vahvat perhesiteet katkeavat, ja 22-vuotias Cheryl jää ajelehtimaan tyhjän päälle. Nähdessään mainoksen Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvasta ­Pacific Crest Trailin vaellusreitistä hän tekee elämänsä impulsiivisimman päätöksen. Hän päättää kävellä Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain hirviömäisiin mittoihin paisunut rinkkansa. Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivizsen eteerisistä iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen. Kuitenkin kehon vahvistuessa myös mieli vahvistuu, eikä hän jää rypemään menneeseen vaan suuntaa päättäväisesti eteenpäin, askel askeleelta. Villi vaellus on vakuuttanut lukijansa.

Reese Witherspoon on ostanut tarinan elokuvaoikeudet, ja Oprah nosti sen kirjalistansa kärkeen. Se on ollut Yhdysvaltojen bestsellerlistojen kärjessä kuukausia, ja käännösoikeudet on myyty 18 maahan. Cheryl vaelsi 1100 mailin mittaisen reittinsä vuonna 1995, ja tätä nykyä hän elää Portlandissa miehensä, elokuvaohjaaja Brian Lindstromin ja heidän kahden lapsensa kanssa. Yhdysvalloissa Cheryl tunnetaan myös suositusta kolumnistaan Dear Sugar.


Timo Tuomi: "Jalan halki Ranskan"

Säädä nojatuolisi tyynyt mukavaan asentoon ja lähde patikkamatkalle ranskalaisen maaseudun alaville viinimaille ja kirpeänraikkaaseen vuoristoon. Haista kesäsateiden jälkeinen tuoksujen tulvahdus, kuule hento poksahdus, kun majatalon isäntä avaa illalla pullollisen paikallista punaviiniä ja maistele emännän valmistamaa, rapein munuaisviipalein ryyditettyä salaattia uunituoreen patongin kera. Timo Tuomen kirja on kaikkiin aisteihin vetoava kuvaus kävelyretkestä läpi Ranskan, joskus suorinta tietä, monesti kiertotietä ja välillä harhapolkuja pitkin.


Camino de Santiago -pyhiinvaellusreittiin liittyvät matkakertomukset ja tietokirjat löytyvät täältä.


maanantai 21. marraskuuta 2016

Camino de Santiago - Suomenkielistä kertomakirjallisuutta


Paulo Coelho: "Pyhiinvaellus"

Paulo Coelhon esikoisromaani Pyhiinvaellus julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1987. Se on tarina Coelhon pyhiinvaellusmatkasta Santiago de Compostelaan Espanjaan. Matkasta tulee käänteentekevä kokemus, ja Coelho kokee sisäisen muutoksen oppiessaan tuntemaan totuuden elämän yksinkertaisuuden kautta. Hän päättää sitoutua kirjailijanuraansa ja jakaa sisäisen kokemuksensa lukijoidensa kanssa. Pyhiinvaellus on merkittävä teos Paulo Coelhon uralla: se on Alkemistin edeltäjä ja teos, jossa tiivistyy tämän rakastetun kirjailijan humaani filosofia.


Mirja Karna: "Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä"

Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on romaani syvän onnellisuuden etsinnästä, ihmissuhteista, rakkaudesta, henkisestä kasvusta ja kävelemisestä. Kirjan mukaansatempaava tarina vie lukijan Valamon luostarin kautta Etelä-Ranskassa sijaitsevalle Le Puyin -pyhiinvaellusreitille.Vuonna 2005 Mirja Kärnä näki unen, jossa hänelle annettiin kirjan nimi Julia Bickwilke: Neljä valkoista koiraa. Etsittyään vuosia tuloksetta sen nimistä kirjaa, Kärnä alkoi ajatella, että ehkä kirja tulee fyysiselle tasolle hänen kauttaan. Lopulta teos sai innoituksensa neljän pitkän kävelyn aikana, joista viimeisin oli seitsemän kuukauden kävely Suomesta Espanjaan. Sonkajärveläinen Mirja Kärnä (34) on kävelijä, luennoitsija ja luova yrittäjä, joka seuraa sydäntään ja tekee sitä mitä rakastaa. Kärnä on kävellyt useita pitkiä vaelluksia eri puolilla Eurooppaa etsien syvää onnellisuutta. Vuosina 2013-2014 Kärnä käveli 3 650 kilometriä Suomesta Espanjaan. Luovuuttaan ja intuitiotaan jokapäiväi- sessä elämässään käyttävä Kärnä on ollut aina kiinnostunut henkisyydestä. Hän on myös tuottanut ja markkinoinut kulttuurialan tapahtumia ja opettanut luovuutta improvisaation keinoin. Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä on Kärnän esikoisteos.


Timo Krogerus: "Jaakopin tie - Pyhiinvaellustarina keskiajalta"

Jaakopilla oli tosi hätä. Hirttämisen vielä kestäisi. Hän oli nähnyt, kun rälssitilan metsästä hirven tappanut tilaton oli vedetty puuhun verekseltään. Salametsästäjä ei ollut pitkään sätkinyt köyden päässä. Melko pian olivat jalat käpristyneet koukkuun, kieli tunkeutunut suusta, ja silmät pulpahtaneet ulos. Korppien oli ollut helppo kuopaista ensitöikseen ne uhrin päästä. Tuokion kitumisen jälkeen narun jatkoksi vedetty oli kuollut kuin kivi. Sieluparka oli tietenkin lentänyt hetsiltään kiirastuleen. Hirven salakaadosta taisi saada muutaman sata vuotta, mutta huorinteko oli paljon julmempi juttu. Kuohimista Jaakoppi ei kuitenkaan tahtonut kokea. Hän saattoi jo tuntea kuoharin kourat ja raudan jalkovälissään. Ei! Mitä tahansa muuta, mutta sitä ei hänelle tehtäisi elävänä.


Cecilia Samartin: "Senor Peregrino"

Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä.


Cecilia Samartin: "La Peregrina"

La Peregrina on itsenäinen jatko-osa Cecilia Samartinin menestysromaanille Senor Peregrino, ja Peregrino-trilogian toinen osa. Kirja vie lukijat mieleenpainuvalle matkalle kauniiseen ja dramaattiseen Espanjaan. Nuori ja kaunis meksikolaisnainen Jamilet on jättänyt kotimaansa Meksikon ja muuttanut paremman elämän toivossa Los Angelesiin. Hän haluaa päästä eroon verenpunaisesta syntymämerkistään, joka varjostaa hänen elämäänsä. Uudessa kotimaassaan Jamilet on ystävystynyt vanhan ja karismaattisen herra Peregrinon kanssa. Miehestä on tullut tytölle läheinen, melkein kuin isoisä. Tarinat miehen menneisyydestä ovat herättäneet Jamiletin uteliaisuuden. Mitä herra Peregrinolle ja tämän suurelle rakkaudelle lopulta tapahtui? Vuosikymmeniä aikaisemmin pienessä espanjalaiskylässä asui Rosa-niminen nuori tyttö. Eräänä päivänä kylän torilla tapahtuu jotain, mikä saa tytön pakenemaan kotikaupungistaan ja liittymään mustalaisten joukkoon. Häpeä ja syyllisyys estävät häntä palaamasta kotiinsa. Rosa otetaan mustalaisyhteisöön avosylin vastaan, ja pian tytön erityislahjat huomataan. La Peregrina on lumoava tarina kahdesta kauniista naisesta, joilla on molemmilla suuri salaisuus kannettavanaan. Salaisuus, jonka merkitys on arjen ymmärrystä suurempi.


Cecilia Samartin: "Los Peregrinos"

Unohtumaton tarina rohkeudesta, kauneudesta ja rakkauden voimasta! Peregrino-trilogian päätösosa vie lukijan Santiage de Compostelaan. Alku on dramaattinen: sekä Jamilet että herra Peregrino ovat sairaalassa koomassa, eivätkö Rosa, Carmen, Eddie ja Tomas voi kuin odottaa. Rosa siirrättää potilaat yhteiseen huoneeseen, sillä heitä kaikkia uhkaava vaara ei vieläkään ole ohi. Helpottaakseen odottajien tuskaa Rosa turvautuu tarinoiden parantavaan voimaan. Legenda Sinisestä ruususta kuljettaa kuulijat kauas menneisyyteen, joka liittyy odottamattomalla tavalla Jamiletin tulevaisuuteen ja myös Rosan omaan tarinaan...


Raija-Liisa Viirret: "Toinen avain"

On toukokuu. Laura elää huoneessa, johon hänellä ei ole avainta. Avain on sisarella, joka pistäytyy usein Lauran luona. Sisartaan enemmän Laura odottaa entistä miesystäväänsä, espanjalaista Joaquíniä, joka on tulossa konferenssimatkalle Suomeen. Laura on kohdannut hänet vuosia aiemmin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusmatkan jälkeen, ja päätynyt silloin asumaan tämän luokse Zaragozaan. Odottaessaan Laura käy läpi suhdettaan Joaquíniin, jolta hän on salannut lapsuutensa valkoisen sairaalahuoneen. Nykyhetken huoneessakin Laura toipuu sairaalassa tehdystä jalkaleikkauksesta. Hän tutustuu sisaren uuteen miesystävään, jolla on myös toiveita Lauran suhteen. Romaanissa käsitellään itseohjautuvuutta ja kesken jättämisen tematiikkaa. Ytimeltään romaanissa on kysymys vapaudesta: onko vapaus rajoitusten poistamista vai kiinnekohtien saamista elämään ja sitä kautta itsensä toteuttamista. Romaania voi lukea matkakertomuksena, rakkauskertomuksena tai sairauskertomuksena. Kerronta liukuu nykytilan huoneesta vuoroin Espanjaan Santiagon tien kulkemiseen ja Joaquínin viiteen huoneeseen, vuoroin lapsuuden valkoiseen huoneeseen. Vaikka kerronta etenee nopeatempoisesti ja rytmikkäästi, teosta leimaa unenomainen tenho.

Katso myös Camino de Santiago -pyhiinvaellusreittiin liittyvät matkakertomukset ja tietokirjat täältä.

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts