tiistai 23. syyskuuta 2014

Mont Blancin ympäri 21.6.-2.7.2014

Prologi

Esimmäisen kerran luin Mont Blancin massiivin ympäri kiertävästä Tour du Mont Blanc eli TMB -vaellusreitistä Finnairin Blue Wings -lehdestä kolmisen vuotta sitten. Myöhemmin löysin myös Reissaajan reipashenkisen ja inspiroivan matkakertomuksen. Ajatus Euroopan korkeimman vuoren kiertämisestä viehätti ja jäi itämään mielen pohjalle. Kesällä 2014 aika oli kypsä monessakin mielessä. Camino de Santiago oli edellisvuonna kävelty päätepisteeseen ja kevään rankka työrupeama Malesiassa päättyi sopivasti kesän korvalla. Kun lisäksi jo Kreetan E4 -reitillä sinnikkääksi kävelijäksi osoittautunut Hilikku ilmoittautui matkakaveriksi, rohkaistuin selvittämään miten Mont Blancin juurelle pääsisi kätevimmin.

Gare Routierin tiski
lentoaseman alakerrassa
Juhannusaattona 20.6. Finnair lennätti meidät Helsingistä Geneveen (320 euroa). Pienen haeskelun jälkeen lentoaseman alakerrasta löytyi Gare Routierin tiski, josta ostimme bussitiketit Les Houchesiin. Kyseinen kylä on perinteinen TMB:n aloituspaikka ja myös opaskirjan reittikuvaus alkaa sieltä. Majapaikan valinta ei osunut aivan nappiin, sillä jouduimme kiskomaan matkalaukkuja helteessä hyvän tovin ennen kuin olimme Les Campanules -hotellin pihalla. Reissun ajoitus näytti kuitenkin onnistuneen oivallisesti. Suomen viileästä kesäkuusta olimme lennähtäneet keskelle vihreää ja aurinkoista kesätunnelmaa. Laaksoa reunustavat vuoret kohosivat kutsuvasti auringonpaisteessa.

Ilta meni reppuja pakatessa ja varusteita tarkastaessa. Olin varannut mukaan mm. pitkän kerraston, jonka päätin nyt jättää hotelliin jäävään matkalaukkuun. Samaten jätin matkalaukkuun molemmat matkalukemiseksi varaamani kirjat ja fleecen sekä epähuomiossa myös cashewpähkinät, joille olisi myöhemmin ollut käyttöä. Hotellin hienosteleva illallismenu ei innostanut, joten iltapala löytyi läheisestä pizzeriasta. Digestiiviksi kulaus paikallista genepi -likööriä. Juoma valmistetaan uuttamalla Alppien rinteillä kasvavaa alppimarunaa alkoholiin. Matkapäivä oli siinä määrin uuvuttava, etten jaksanut edes käydä suihkussa, vaan rojahdin suoraan sänkyyn.

1. Kävelypäivä 21.6. Les Houches – Les Contamines. Järkyttävän raskasta.  (18 km). Ensimmäinen kävelypäivä vaikutti opaskirjan kuvauksen perusteella helpolta, joten emme pitäneet aamulla turhaa kiirettä. Hotellin aamiainen oli mukava yllätys. Noutopöydästä löytyi leipää, mysliä, jogurttia, mehuja ja kahvia. Pitkänmatkan kävelijä keskittyi kuitenkin paistettuihin muniin ja pekoniin, joista sai oivallisesti energiaa päivän taipaleelle. Sitten eväsleipien kokoaminen hotellihuoneessa, matkalaukkujen säilytyksestä sopiminen, vaellussauvojen säätämistä ja ei kun vipinää virsuihin. Opaskirjassa neuvottiin aluksi suuntaamaan kylän keskustaan, joten T-risteyksestä pitäisi kääntyä… vasemmalle.

Statue du Christ-Roi
Les Houches sijaitsee pitkulaisen laakson pohjalla. Lumihuippuiset Alpit kohoavat sen pohjois- ja eteläpuolella. Pohjanmaan tasaiseen maisemaan tottuneelle näky oli sykähdyttävä. Puolivälissä kylän pohjoispuolella kohoavaa rinnettä nököttää vuonna 1934 valmistunut kolossaalinen Jeesus -patsas eli Statue du Christ-Roi. Les Houchesin ruskeat harjakattoiset talot näyttivät viehättäviltä ja hyvin hoidetuilta. Ensimmäinen Mont Blancin huipulle kavunnut nainen, Marie Paradis, oli kotoisin täältä.

Les Houches
Kotvan harhailtuamme Hilikku selvitti paikallisasukkaalta, että T-risteyksessä olisi sittenkin pitänyt kääntyä oikealle. Jatkossakin kohtaisimme saman ilmiön: TMB:n reittiä on helpompi seurata maastossa kuin kylien ja kaupunkien läpi. Pysähdyimme vielä kahville ja Hilikku osti kartan. Erotin etäällä yhden liitovarjon, sitten niitä ilmestyi lisää. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja sai olon raukeaksi. Kaiken harhailun, puuhastelun ja haahuilun jälkeen pääsimme maastoon vasta puolen päivän jälkeen.

Les Houches jää taakse

Caminoon verrattuna reitin varren opasteet osoittautuivat kehnoiksi. Kartta oli ollut oikein järkevä hankinta. Mutta esimerkiksi Kreetan E4-reittiin verrattuna maastoon ripoteltuja kylttejä sekä kiviin ja puihin maalattuja TMB:n tunnuksia oli erinomaisen runsaasti. Tunnin patikoinnin jälkeen polku alkoi viettää jyrkemmin ylöspäin. Kahdessa ja puolessa tunnissa nousua kertyi reilut lähes 700 metriä. Vauhti hidastui mateluksi ja reisilihakset vaativat pysähtymään aina kotvan kuluttua. Hilikku jäi mutustelemaan eväsleipää pitkän nousun puoliväliin, joten saavutin päivätaipaleen korkeimman kohdan Col de Vozan ensimmäisenä. Pysähdyin nauttimaan ison huurteisen hotellin ravintolassa. Jestas, että osasikin maistua makoisalle!


Col de Voza
Juomavettä!
Alaspäin kulkiessa ohitimme Bionnassayn, Le Champelin, La Villetten ja muita pikkupaikkoja. Useimmissa kylissä oli jonkin sortin vesihanasysteemi, josta pulppusi kylmää juomavettä. Jyrkässä alamäessä ohi porhalsi juoksija. Lieneekö harjoitellut seuraavaa Ultra-Trail du Mont-Blanc -kisaa varten. Maajusseja hääräili heinäpelloilla. Vanhat laskettelusauvat oli kierrätetty karjan sähköpaimenen tolpiksi. Tässä vaiheessa havahduin kaivamaan viimeisen eväsleivän repusta. Auringonpaahde oli sulattanut ruisleivästä voit, jotka lotisivat nyt repun ylätaskussa. Pienen repunpuhdistusoperaation jälkeen pistelin leivän poskeen sillä seurauksella, ettei minulla ollut ensinkään nälkä, kun saavuimme Les Contaminesiin illan hämärtyessä. Päivä oli ollut järkyttävän raskas ja eteneminen mäkisessä maastossa ällistyttävän hidasta. Majoituimme Hotel le Christianiaan ja tilasin läheisessä ravintolassa iltapalaksi vain salaatin. Hilikku raahautui hotellissa vielä suihkuun, Pitkänmatkan Kävelijä kaatui suoraan sänkyyn. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Rotkon neitsyen kirkko
2. Kävelypäivä 22.6. Les Contamines – Les Chapieux.  Vasikan syntymä. (18km). Ensimmäisestä päivästä viisastuneina herätys oli jo kahdeksalta. Aamupala oli jälleen kelvollinen: leipää, juustoa, kinkkua, jogurttia, voisarvi, kahvia ja appelsiinimehua. Sitten tien päälle. Yllättäen edellispäivän rasitus oli tyystin kaikonnut koivista yön aikana. Ylitimme pienen Bon-Nant -virran, joka vähän pohjoisempana yhtyy Arve -jokeen, joka puolestaan Geneven eteläpuolella liittyy mahtavaan Rhoneen. Reitti kulki aluksi vehreän sekametsän läpi. Vähän matkan päässä polun oikealla puolella näkyi rotkon neitsyen ”Notre-Dame de la Gorge” kunniaksi pystytetty kirkko. Opastaulussa kerrottiin, että kohta tultaisiin Les Contamines-Montjoien luonnonsuojelualueelle.


Pitkänmatkan Kävelijä roomalaisen
holvisillan kannella
Päivän kävelyurakka olisi varsin selkeä. Pitkälle iltapäivän puolelle kavuttaisiin ylöspäin 2400 metrin huitteille ja sitten jyrkähkö laskeutuminen Les Chapieuxiin. Päivä oli jälleen helteinen. Nyt olin haudannut eväsleivät repun uumeniin, jotta ne pysyisivät kiinteässä olomuodossa. Ylitimme roomalaisten pykäämän kivisen holvisillan. Auringonporotus oli saanut kyynärvarret ja niskaan kuumottamaan. Pysähdyimme toviksi lepäämään Refuge Nant Borrantissa. Mehiläisiä – tai ainakin jonkin sortin peräpiikkisiä pörriäisiä – lenteli koko ajan ympärillä. Yksi laskeutui otsalleni ja sain erinomaisen tilaisuuden harjoittaa mielentyyneyttä. Refugen isäntä pyöritteli kananpoikia grillivartaassa ja sai veden herahtamaan kielelle.

La Balme
Leveä ja hyväkuntoinen kärrypolku jatkui ja johdatti koko ajan ylemmäksi. Levähdys Refuge de la Balmessa ja sitten nousu muuttui jyrkemmäksi. Ohitimme ensimmäiset lumipälvet. Sitten edessä olikin melkoinen haaste. Ryhdyin kapuamaan nuoskalumen peittämää jyrkkää rinnettä hitaasti luiskahdellen. Kaaduin muutaman kerran. Puolivälissä urakkaa huomasin miten joku kipitti ylöspäin lumen *vieressä*. Konttasin pois lumelta ja kulku muuttui taas hallituksi. Ylhäällä odotti Col du Bonhommen pieni mökki, joka soveltuisi vain hätämajoitukseen. Pysähdyin odottelemaan Hilikkua ja mutustelin eväsleivän. Hiirulainen vipelsi esiin mökin alta ja seurasi silmä kovana leivän hupenemista. Yksinäinen lammas kävi kurkistamassa nurkan takaa ja jolkotti sitten pois.

Col du Bonhomme
Vasikka tienposkessa
Muutaman kilometrin päästä saavuimme Refuge de la Croixiin, missä pidimme viimeisen lepotauon. Alamäki alkoi heti levähdyksen jälkeen varsin jyrkkänä. Kokeilin uutta askeltekniikkaa. Kipitin alaspäin kepeästi pääosin päkiöiden varassa kuin olisin juossut ohutpohjakengillä. Se sujui oikein mainiosti. Lähestyessämme Les Chapieuxia kummastelimme tien viereen pysähtynyttä matkailuautoa. Lähemmäksi päästyämme näimme, että vastasyntynyt vasikka oli kierähtänyt aidan ali tien pientareelle. Emä seisoi vieressä, muttei osannut auttaa. Vaarana oli, että vasikka kierähtäisi ajoradalle. Kotvan kuluttua paikalle tallusti lehmipaimen, joka otti tilanteen haltuun. Vielä vähän matkaa laskeuduttuamme pääsimme Auberge de la Novaan. Kengät ja sauvat piti jättää piharakennukseen. Hilpeä emäntä kantoi pöytään viiniä, salaattia ja isot annokset lasagnea. Selvästi tiesivät mitä kävelijät kaipaavat pitkän päivän jälkeen. Pesuhuone löytyi käytävältä, mutta suihku oli rakennettu epämiellyttävän pieneen koppiin. Pesin vain hampaat. Hilikku venytteli vielä rasittuneita lihaksiaan, mille virnistelin. Tuolloin vielä arvelin venyttelyn olevan turhaa puuhaa. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Kulkuvälineet yöpuulla
3. Kävelypäivä 23.6. Les Chapieux – Rifugio Elisabetta. Karvaiset miehet (15km). Aamiaiseksi pistelin kolme kulhollista rasvaista ja makeaa mysliä. Päivästä näytti jälleen kehkeytyvän helteinen. Virittelin lippalakin alle huivin, joka suojaisi niskaa auringonpaahteelta. TMB:n reitti jatkui jokseenkin suoraan koilliseen. Parinsadan metrin patikoinnin jälkeen Hilikku hidasti vauhtia. Ilme oli tuskainen. Edellispäivänä kumpaankin pikkuvarpaaseen oli ilmestynyt rakko. Niitä oli laastaroitu, mutta kävely oli silti kivuliasta. Pohdittiin vaihtoehtoja. Ehkä pikkuvarpaat turtuisivat, jos jatkettaisiin vain etenemistä. Toisaalta Les Chapieuxista olisi kohtuullisen helppoa saada autokyyti päivän tavoitteeseen eli Rifugio Elisabettaan. Reitin varrelta kuljetusta olisi hankalampi järjestää, jos rakot äityisivät myöhemmin vielä kipeämmiksi. Päätettiin kävellä pari kilometriä ja kuulostella tilannetta.

Refuge des Mottetsin rekvisiittaa
Tie kulki aluksi vuoren rinnettä pitkin loivasti nousten. Alhaalla oikealla puolella kohisi Torrent des Glaciers -joki. Neljän tunnin jälkeen pysähdyimme Refuge des Mottets -nimiseen majataloon. Alkoi ripsiä vettä juuri kun olimme päässeet sisälle. Paikka oli oikein viehättävä. Ravintolasalin seinillä roikkui kaikenlaista käytöstä poistettua maataloustavaraa, erityisesti juustonvalmistukseen liittyviä välineitä. Viereinen karjasuoja oli muutettu vaeltajien majapaikaksi. Hilikun pikkuvarpaat kipuilivat edelleen, mutta kävely oli kuitenkin alkanut sujua.

Sadekuuron jälkeen edessä oli parin tunnin nousu Ranskan ja Italian rajalle Col de la Seigneen. Aluksi oli tiukkaa serpentiinipolkua, sitten jyrkkää kapuamista loivemmin kaarroksin. Vuorten rinteet kasvoivat ruohoa, varpuja ja monen värisiä kukkia. Vaikutelma oli samanaikaisesti sekä vehreän elinvoimainen että karu. Ohitimme ryhmän karvaisia miehiä, jotka paistattelivat päivää puron partaalla. Joukkoon kuului pari turbaanipäistä sikhiä ja muutama tumma rastatukka.  Col de la Seigneltä avautui komea näköala, jota Mont Blanc hallitsi itsetietoisesti. Ranska jäi taakse, Italia avautui edessä. Rajalle oli kasattu kasa kiviä suureksi keoksi. Minkäänlaisia rajamuodollisuuksia täällä ei harrastettu.

Alppimurmeli
Laskeutuessani ”Vallon de la Lee Blancheen” (google kääntäjän mukaan ”suojanpuoleiseen valkeaan laaksoon”) tuli sellainen olo, että minua tarkkailtiin. Käännyin ympäri ja näin tuuheakarvaisen alppimurmelin tuijottavan ruohomättään takaa. Samassa se pyörähti ympäri ja vipelsi pois kuin pieni koira. Jatkoin eteenpäin. Kotvan kulutta toinen murmeli pinkaisi käpälämäkeen polun vierestä. Sitten ilmestyi yksi rohkeampi, joka juoksenteli edes takaisin polun lähellä. Mäenrinteessä näkyi muutamien onkaloiden suuaukkoja, joiden arvelin johtavan murmeleiden pesiin. Nämä otukset rakentavat pesäkolonsa yli kolmen metrin syvyyteen. Aikoinaan niitä metsästettiin lääkinnällisiin tarkoituksiin, sillä niiden rasvan uskottiin auttavan reumatismiin.

Rifugio Elisabetta
Saavuimme Rifugio Elisabettaan viiden kieppeissä ja kuulimme, että päivällistä tarjoillaan vasta klo 20.30. Majapaikka on ilmeisen suosittu, sillä väkeä oli kuin Rovaniemen markkinoilla. Joukko eläkeläisiä läiski korttia ravintolasalin pöydässä. Amerikkalainen perhe mutusteli eväitä. Myös karvaiset miehet saapuivat paikalle. Yläkerrassa, jonne meidät ohjattiin, oli koko talon pituiset laverit, joille mahtui oikaisemaan kymmenittäin matkalaisia vieri viereen kuin sillit suolassa. Hilikku suunnisti suihkuun. Tiedustin suihkusta poistuvalta herralta, että oliko lämmintä vettä. Ei kuulemma ollut. Nyt alkoi pikkuisen harmittaa, etten ollut käyttänyt hyväkseni edellisen majapaikan pientä suihkukoppia. Kylmään suihkuun en kuitenkaan menisi.

Kaksi karvaista miestä majoittumassa
Ruokailijat oli jaettu kahteen ryhmään, kuuluimme siihen jälkimmäiseen. Murkinaa odotellessa Hilikku tutkaili suihkunraikkaita koipiaan. ”Kato nyt näitä pikkuvarpaita… harottaa tällei hassusti sivuun…” Ei ihme, että olivat hankautuneet rakoille kengissä. Päädyimme lastoittamaan pikkuvarpaat kiinni viereisiin varpaisiin. Teippauksen aikana karvaisista miehistä komein asetteli makuupussinsa nukkumapaikkani viereen ja lähti sitten jonnekin. Koska itse en ole kovinkaan innostunut komeista karvaisista miehistä, tiedustin Hilikulta, josko vaihdettaisiin makuupaikkoja keskenämme.

Amerikkalaisperhe oli illallisella plaseerattu samaan pöytään. Ruokasalia silmäiltyäni päättelin, että ajatuksena oli ollut samankielisten tai -mielisten ihmisten yhteen saattaminen. Niukaksi kuitenkin jäivät interkulturaaliset keskustelut pöydässämme. Italialaiseen tapaan tarjolla oli kolmen ruokalajin ateria. Aluksi oli jotain sörsseliä, joka muistutti riisipuuroa. Pääruoaksi tarjoiltiin pottumuusia ja pihviä ja lisäksi jotain vihreää miltään maistumatonta mössöä. Jälkiruoaksi suklaakakkua kermavaahdolla. Sitten nukkumaan. Hilikkku hyödynsi nukahtamistablettia. Itse tuskailin hereillä kuumassa ja ahtaassa nukkumavälissä myöhään yöhön. Hyvää asentoa ei tahtonut löytyä. Kuuntelin nukkuvien ihmisten ääniä. Aamuyöstä havahduin päänsärkyyn. Kävin vessassa ja otin särkylääkettä. Sitten vissiin nukahdin… Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Hämäysaamiainen
4. Kävelypäivä 24.6. Rifugio Elisabetta – Courmayeur. Suihku. (18km). Aamupala oli hämäystä. Yksittäispakattuja pikkuruisia korppuja ja kakkusia. Kahvi oli kuitenkin hyvää. Tien päälle päästiin vähän ennen yhdeksää. Edessä avautui hieno näköala Vallon de la Lee Blanchen alemmalle tasanteelle, jonka itäpäässä kimmelsi pikkuinen Combal -järvi. Sitten edessä oli parin tunnin nousu pitkin laakson eteläpuolista rinnettä. Välillä piti tasapainoilla pitkin kiikkeriä kiviä sulamisvesipurojen yli. Arvostin vaellussauvoja koko ajan yhä enemmän. Ne auttoivat tasapainon säilyttämisessä hankalissa paikoissa, kevensivät polviin kohdistuvaa rasitusta jyrkissä alamäissä ja siirsivät osan nousuissa tarvittavasta työstä käsivarsien ja hartioiden hoidettavaksi.



Ylhäällä näkymät olivat henkeäsalpaavan upeita. Mont Blanc oli nyt suoraan pohjoisessa. Vuoret kuvastuivat majesteettisina polun vieressä olevan lammen pinnasta. Karvaiset miehet loikoilivat lammen rannalla. Polun vieressä oli kyltti, jossa ihmishahmo meni mukkelis-makkelis alas jyrkkää rinnettä. Terästin kaikki aistit ja varauduin hankalaan alamäkeen. Polku jatkui jokseenkin samanlaisena kuin ennenkin. Col Checrouitissa pysähdyimme nauttimaan virkistävät oluet ennen viimeistä etappia Courmayeuriin. Majatalon sisustus toi mieleen 1960-luvun, hippiliikkeen ja flower powerin. Tauon jälkeen polku vietti jyrkästi alaspäin. Ohitimme useita laskettelurinteitä. Puut tarjosivat nyt vähän suojaa auringolta.

Col Checrouit
Pyhän Jaakon majatalo
Courmayeurin keskustasta löytyi Hotel Maison St. Jean eli Pyhän Jaakon majatalo. Paikka avautuisi virallisesti vasta seuraavalla viikolla, mutta saimme kuitenkin huoneen. Aamiaista ei olisi tarjolla. Vastalauseita ei kuulunut, kun ilmoitin halukkuudestani käydä suihkussa. Lotrasinkin pesuhuoneessa antaumuksellisesti ja pyykkäsin kaikki alusvaatteet. Päivällinen löytyi hotellin viereisestä pizzeriasta. Paikalliset asiakkaat seurasivat Brasilian jalkapallon maailmanmestaruusottelua isosta televisiosta. Välillä yleisöstä kuului kohahdus. Pizzat olivat suuria ja maukkaita. Oli hauskaa aterioida vaihteeksi suihkunraikkaana. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

5. Kävelypäivä 25.6. Courmayeur – Rifugio Bonatti. Suomalaisia. (12km). Aamupalaa löytyi läheisestä kahvilasta. Hilikku haki eväsleipien väliin tarvittavaa juustoa juustokaupasta, josta olin edellisiltana pyörtänyt takaisin valikoiman monipuolisuudesta hämmentyneenä. Heti aamutuimaan edessä oli lähes 800 metrin nousu Rifugio Bertonelle. Kuusien reunustama kapea soratie muuttui ylempänä epätasaiseksi ja kiviseksi. Ilma ei ollut enää yhtä kuuma kuin parina ensimmäisenä päivänä. Aurinko tuikahteli valkoisten pilvenhattaroiden välistä. Istahdin kannon käkkyrälle pyyhkimään hikeä ja mutustelemaan pähkinöitä. Kärpäset surisivat. Hilikku näkyi alempana rinteessä ja Courmayeurin kaupunki kaukana laaksonpohjalla.


Kahden ja puolen tunnin kapuamisen jälkeen saavuin Rifugio Bertonen pihalle, jota ehostettiin uusilla kivilaatoilla. Paikan sähkö tuotettiin etelänpuoleiseen rinteeseen asennetuilla aurinkopaneeleilla. Lusikoin jo makoisaa lounaskeittoa, kun Hilikku ilmestyi paikalle ja tilasi samanlaisen. Kohta pöytään kannettiin veitsi ja haarukka sekä pienen limpun kokoinen juustokimpale, jota tuijotimme ällistyneinä. Siitä olisi riittänyt purtavaa isommallekin seurueelle. Majatalon emäntä suostui ystävällisesti vaihtamaan juustoharkon keittoannokseen.

Rifugio Bertone
Bertonen jälkeen edessä oli päivätaipaleen nautiskeluosuus. Kovaksi tallattu polku seuraili 2000 metrin korkeuskäyrää. Vasemmalla Val Ferret -laakson takana kohosivat mahtavat Dent du Géant ja Grandes Jorasses, joiden huiput olivat pilvien peitossa. Ylärinteeseen oli rakennettu aitoja, joiden arvelimme hillitsevän lumivyöryjä. Jäätiköiden sulamisvedet lirisivät pienissä puroissa. Enimmän ajan reitti kulki avaria rinneniittyjä pitkin, välillä puikahdettiin matalien lehtikuusi- ja katajametsiköiden läpi. Poutapilvien varjot vaelsivat verkkaan yli vihreiden rinteiden, joita keltaiset ja violetit pikkukukat täplittivät.



Rifugio Bonatti
Rifugio Bonattin pihalla kuulin selvää suomenkieltä. Joukko salskeita Pohjanmaan poikia oli lähtenyt samoilemaan Alpeille ilman sen tarkempia reittisuunnitelmia. Joka päivä oli kuulemma pitänyt sonnustautua sadetakkeihin, mitä kummastelin. Oma taipaleemme oli sujunut poutasäässä. Ilmeni, että vuoristossa säätila voi vaihdella varsin nopeasti ja paikallisesti. Huipun toisella puolella voi paistaa ja toisella sataa.

Päivän toinen soppalautanen
Maailman kuulun vuorikiipeilijän ja tutkimusmatkailijan Walter Bonattin mukaan nimetty majatalo oli erinomaisen siisti ja rakennettu upealle paikalle. Henkilökunta hääräili tehokkaasti. Kengät ja sauvat jätettiin alakerran varastohuoneeseen. Suihkua varten kouraan työnnettiin jonkinlaiset poletit. Annoin oman polettini Hilikulle, joka suuntasi suihkuun ja palasi pian hampaat kalisten. Lämmintä vettä oli tullut vain pari sekuntia. Huoneesta löytyi pienen haeskelun jälkeen pistorasia, johon jätimme puhelimet, mp3-soittimet ja Ambitit latautumaan iltamurkinan ajaksi. Kameran akulle löysin vapaan pistorasian vastaanotosta. Illalliseksi salaattia, papusoppaa, juustoa, perunamuusia, linssejä ja pari isoa lihapullaa. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Näkymä Rifugio Bonattin pihalta
6. Kävelypäivä 26.6. Rifugio Bonatti – La Fouly. Kaunis lehmä. (20km). Aamiaiseksi mysliä, ananasta, pari kuivattua luumua, laihaa appelsiinimehua ja kahvia. Samalla valmistin eväsleivät, joita varten sain keittiöstä kimpaleen voita. Edessä olisi tuplasti pitempi taival kuin edellispäivänä. Kiipesin polkua vähän matkaa ja käännyin katsomaan taakseni. Aamuauringossa yli 4200 metrin korkeuteen kohoava Grand Jorasses oli henkeäsalpaavan upea näky. Hyvä tuuri säiden suhteen näytti jatkuvan. Sinistä taivasta vasten näkyi vain muutama pilvenhattara. Aluksi polku seuraili taas korkeuskäyrää. Ohitimme muutaman raunioituneen kivitalon. Kuulin helikopterin sätkätyksen ja näin punavalkoisen hahmon lentävän kaukana alhaalla laaksossa. Puolentoista tunnin helpon kävelyn jälkeen edessä oli puolentunnin alamäkiosuus ensimmäiselle taukopaikalle eli Chalet Val Ferretiin. Tilasimme oluet ja paninit. Hyvin maistui, vaikkei aamupalasta ollut vielä kovinkaan pitkä aika.


Rifugio Elena
Jatkoimme uusin voimin kohti Val Ferret -laakson koillista päätyä. Ohitimme muutamia komeita siirtolohkareita. Vastaan tuli perhe pienten lasten kanssa. Lumi rinteen notkelmissa suli vauhdikkaasti auringonpaisteessa. Parvi ruskeita perhosia lepatti tohkeissaan pienen maanvyörymän paljastaman multakaistaleen yllä. Jostain kuului kisailevien lasten ääniä. Ylitin vuolaan puron pitkin puista siltaa ja kiipesin viimeiset metrit Rifugio Elenan pihalle. Päiväretkeläisiä paistatteli päivää nurmikolla. Tunnissa nousua oli kertynyt kolmisen sataa metriä. Olimme nyt laakson päädyssä ja vuoret kohosivat edessä ja sivuilla jyrkkinä ja luoksepääsemättömän näköisinä. Tähystin kummissani mistä reitti jatkuisi. Hilikkukin ilmestyi paikalle väsyneen näköisenä. Rifugio Elena vaikutti suurelta täyden palvelun hotellilta. Jykevä majatalo on rakennettu kivestä ja osittain kukkulan sisään. Lumivyöry tuhosi aikaisemman rakennuksen 1950-luvulla. Tänne emme kuitenkaan vielä aikoneet majoittua. Lueskelin opaskirjaa pöydän ääressä, Hilikku kellahti penkille päiväunille.

Val Ferret -laakso. Rifugio Elena näkyy oikeassa alakulmassa.
Alppikauris
Vuorenrinteestä löytyi kuin löytyikin kulku-ura, jota pitkin matka jatkui kohti Sveitsiä. Nousu oli jyrkkä ja välillä täytyi pysähtyä tasaamaan hengitystä. Jo parin tuhannen metrin korkeudessa hengästyi helpommin kuin merenpinnan tasolla. Jykersin eväsleipää kävellessäni ja vilkaisin taakse. Takana avautui Val Ferretin laakso koko komeudessaan. Puolentoista tunnin kapuamisen jälkeen olimme vajaa puoli kilometriä ylempänä ja astuimme Sveitsin kamaralle Ferretin ylemmän solan (Grand Col Ferret) kohdalla. Kyltin mukaan patikointi päivän tavoitteeseen eli La Foulyyn kestäisi kaksi tuntia ja kolme varttia. Tässä vaiheessa olimme kuitenkin jo oppineet, että opaskirjasen ja kylttien aika-arviot oli laadittu huippu-urheilijoita varten. Oletettavasti saapuisimme La Foulyyn 4– 5 tunnin kuluttua.

Italian ja Sveitsin rajalla

Pitkä laskeutuminen sujui yllättävän helposti. Alpage de la Peulen vieressä kaunis lehmä sanoi ”Möö”. Vastasin sille, että ”Möö”, ja kanttura lähti seuraamaan minua aidan toisella puolella. Sitten polku kääntyi ja tiemme erkanivat. Kohta soratie vaihtui asfalttitieksi. Saavuimme La Foulyyn nelisen tuntia Grand Col Ferretin ohittamisen jälkeen. Jälleen yksi idyllinen Alppikylä. Kaikki on siistiä ja hyvin hoidettua. Majoitumme tyyriinpuoleiseen Hotel Edelweissiin. Vaelluskengät olisi pitänyt kiikuttaa ulkokautta varastohuoneeseen. Koska meillä ei kuitenkaan ollut muita jalkineita matkassa, saimme lampsia suoraan hotellihuoneeseen. Hotellin vierestä löytyi pizzeria, jonka pitäjä puhui vain ranskaa. Toisten asiakkaiden ystävällisellä avustuksella saimme lopulta tehtyä tilaukset. Viini oli hyvää, pizza oivallista. Muutama kärpänen pörräsi ravintolasalissa. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

7. Kävelypäivä 27.6. La Fouly – Champex. Ilman taukoja. (15km). Koska edessä olisi TMB:n helpoin päivätaival vailla isompia nousuja ja laskuja, ei aamulla pidetty turhaan kiirettä. Koivet käynnistyivät vasta yhdentoista maissa. Päivä oli taas aurinkoinen ja lämmin. Aluksi polku vei Dranse -joen yli ja leirintäalueen halki. Sitten tallustelua varjoisassa kuusimetsässä. Lähes koko päivän ajan reitti seurailisi Dranse -jokea, joka vähän pohjoisempana yhtyy Rhoneen. Nyt uoma oli lähes kuiva. Kyltissä varoitettiin veden voivan nousta hyvinkin nopeasti, jos yläjuoksulla olevan vesivoimalan juoksutusta muutettaisiin.


Polku nousi ylemmäs ja kävi kapeaksi. Muutamassa kohdassa täytyi kulkea kieli keskellä suuta. Vasemmalla puolella kallio kohosi pystysuoraan ylös ja oikealla puolella oli kymmenien metrien jyrkänne alas. Kallioon oli pultattu kettinki, josta saattoi pitää kiinni pahimmissa paikoissa. Juuri kun hivuttauduin eteenpäin yhdessä tällaisessa kohdassa, kuulin takaani puuskutusta. Juoksija. Painauduin kiinni kallioseinämään ja päästin ohi. Pikkukiviä sinkoili tyhjyyteen peijoonin pinkoessa mutkan taakse. Kotvan kuluttua ohitseni huristi ryhmä pyöräilijöitä.

Hilikku oli jossain vaiheessa kipittänyt kauas edelleni ja istahtanut penkille mutustelemaan eväsleipää. Naisten tapa. Vaimonkin täytyy aina istua syödessään. Alkoi taas näkyä asutusta. Opaskirjasen mukaan lähistöllä pitäisi olla kahvila, mutta näin vain paikallisen puheterapeutin luokse opastavan kyltin. Hörppäsin pullosta lämmintä vettä. Issertin kohdalla polku erkaantui Dransesta ja alkoi nousu kohti Champexia. Tallustelin halki vihreiden niittyjen ja lehtipuumetsiköiden. Polun pieleen joku oli taiteillut moottorisahalla veistoksia. Ylempänä metsä muuttui karummaksi ja havupuuvoittoiseksi. Havupuiden juuret kiemurtelivat polulla ihmeellisissä solmuissa. Viljelyksiään sadettava maajussi tarjosi viilennystä myös patikoitsijoille. Vähän matkan päästä löytyi vesipiste, josta täytin juomapulloni kylmällä vedellä.


Pizzalla jaksaa patikoida
Champexiin saapuessani hoksasin, etten ollut koko päivänä pysähtynyt kertaakaan. Taival oli ollut helppo, mutta ehkä myös koivet olivat jo alkaneet sopeutua rääkkiin. Istahdin hotellin ravintolaan siemailemaan virkistävää olutta ja odottelemaan Hilikkua. Kylän rakennukset näyttivät reunustavan Champex -järveä etelä-, itä- ja pohjoispuolelta. Rannassa kellui polkuveneitä. Kylän luoteispuolella kohoava La Breya -vuoren kyljessä näkyi hiihtohissi. Tavoitteenamme oli kivenheiton päässä sijaitseva Le Cabanon. Edellisen hotellin omistaja oli suositellut kyseistä kestikievaria, kun olimme tiedustelleet kohtuuhintaista majoitusta. Myöhemmin ilta-atrialle kävellessä huomasimme kaupan ikkunassa Sveitsiläisiä linkkuveitsiä. Siinäpä olisi oiva tuliaisidea kotiväelle. Pahaksi onneksi kauppa oli jo kiinni. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Champex -järven rantaa
Champex
8. Kävelypäivä 28.6. Champex – Col de la Forclaz. Ensimmäinen sadepäivä. (14km). Sääennusteen mukaan iltapäivästä olisi odotettavissa reipasta vesisadetta. Herätys jo seitsemältä, jotta ennättäisimme mahdollisimman pitkälle ennen kastumista. Pistelin muutaman hillopaahtoleivän tuulensuojaan ja rakentelin kaksi kinkkujuustoleipää evääksi. Kärpäset pörräsivät taas ärsyttävästi murkinan kimpussa. Italian puolella kärpäsiä ei ollut näkynyt. Hörppäsin pari kupillista kahvia ja sitten liikkeelle. Taivas oli harmaiden pilvien peitossa. Kuljimme taas linkkuveitsikaupan ohi. Tällä kertaa olimme liikkeellä liian aikaisin, kauppa ei ollut vielä auki.

Kuljimme läpi pienten metsiköiden ja ohitimme hyvin hoidettuja omakotitaloja. Nautaolentoja loikoili tien vieressä laitumella. Tieura kaventui poluksi ja alkoi nousta ylemmäs. Pälyilin pilviä peläten pahinta. Sinistä taivasta ei näkynyt missään. Ilma oli selvästi vilpoisempi kuin edellisinä päivinä. Alueella oli raivattu metsää. Kaadettuja puita lojui kulku-uran varressa. Nousu jyrkkeni. Polku alkoi mutkitella ja maasto muuttui kiviseksi. Hikeä pukkasi. Ensimmäisten sadepisarat putoilivat.


Alp Bovinen kahvila
Sade ei kuitenkaan yltynyt niin voimakkaaksi, että se olisi kastellut, joten en viitsinyt sonnustautua sadetakkiin. Puurajan yläpuolelle päästyämme Alp Bovinen maitotila oli enää lyhyen matkan päässä. Alp Bovine hyödyntää sijaintiaan TMB:n reitin varrella ylläpitämällä pientä kahvilaa sekä tarjoamalla hätämajoitusta. Muutamaa päivää aikaisemmin Rifugio Elisabettassa samassa pöydässä illallistaneet amerikkalaiset tupsahtivat paikalle. Perheen kuopus, ehkä viisivuotias, matkusti välillä rinkassa ja välillä omin jaloin. Tytöntyllerön menoa oli hauska katsella. Lyhimpään mittaansa supistetut teleskooppivaellussauvat viuhtoivat touhukkaasti.

Alp Bovinen pihalla pörräsi paatuneita patikoitsijoita, jotka eivät kavahtaneet satunnaisia sadepisaroita. Pohjoisessa ja puolitoistakilometriä alempana näkyi Martignyn kaupunki. Päivän viimeinen osuus eli laskeutuminen puolta kilometriä alemmaksi Col de la Forclaziin sujui ilman yllätyksiä. Sade voimistui sen verran, että kaivoin sadetakin repusta. Ennusteen lupaama rankkasade jäi kuitenkin tulematta. Tai sitten se oli vuoren toisella puolella. Olimme saapuneet TMB:n pohjoisimpaan perukkaan ja kaukaisimpaan sijaintiin Mont Blancin huipusta. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Hotel Restaurant
Col de la Forclaz
Rokulipäivä 29.6. Yöllä alkoi ripsiä vettä ja aamu valkeni märkänä ja tuulisena. Pilvet seilasivat pihalla. Reissua suunnitellessa olimme varanneet yhden extrapäivän huonon sään varalta. Tässä vaiheessa takana oli jo kahdeksan kävelypäivää, joten lepopäivä ei tekisi pahaa jaloillekaan. Suuntasin aamupalan jälkeen tiedusteluretkelle hotellin vastaanottoon. Voisimme jäädä toiseksi yöksi, mutta huonetta täytyisi vaihtaa. Kiikutimme kamppeet uuteen kammariin, jossa oli yksi normisänky ja yksi kaapista esiin kiepautettu viritys. Se oli kuulemma minua varten.

Vaikka olimme aikataulun puolesta varautuneet yhteen lepopäivään, varustepuolelle asti ajattelu ei ollut yltänyt. Nyt olisi ollut käyttöä sisäkengille ja romaanille tms. luettavalle. Suurimman osan päivästä loikoilin laverillani ja kuuntelin äänikirjaa. Jos siirryin liian lähelle seinää, koko kiikkerä hökötys alkoi sulkeutua saranoidensa varassa niin, että olin jäädä loukkuun sen ja seinän väliin. Jossain vaiheessa panin merkille, että vasen pohjelihas tuntui hieman kireältä, mutta unohdin asian pian.

Lounaaksi pistelimme mainiot hampurilaiset ja mansikkatorttua. Ravintolasalissa oli kyltti, johon oli kirjoitettu päivän menu. Kahdella tarjoilijalla oli eriävät käsitykset kyltin paikasta ja parivaljakko siirteli sitä edestakaisin baaritiskin ja ovensuun välillä. Harmaa pulu kyyhötti huoneen ikkunalaudalla. Oli sadepäivästä hyötyäkin. Hotellin viereisestä kaupasta löytyi sveitsiläiset linkkuveitset jälkeläisille, matkamanikyyripakkaus vaimolle ja itselleni TMB-paita. Sade jatkui koko päivän. Välillä pilvet peittivät koko tienoon ja näkyvyys pihalla putosi muutamaan metriin. Päivälliseksi iso fondueannos, nam.



Harmaa aamu Cel de la Forclazissa
9. Kävelypäivä 30.6. Col de la Forclaz – Le Tour. Ynseä mummo. (9km). Aamu valkeni taas harmaana ja vilpoisena. Pilvenriekaleet valuivat vuorten rinteillä hauskan näköisinä. Silloin tällöin taivaalta putosi yksinäinen vesipisara. Päivämatka olisi verrattain lyhyt, joten emme pitäneet turhaa kiirettä. Polku avautui edessä leveänä ja tasaisena. Laaksonpohjalla näkyi Trientin kylä. Alkumatkasta polun vasemmalla eli ylärinteen puolella oli kanavasysteemi, jolla johdetaan vettä viljelyksille. Opastaulu kertoi, että kanava on rakennettu 1895 ja sillä on pituutta nelisen kilometriä. Polun vieressä jyskytti myös vesivoimalla toimiva vasara. Pilvet kaikkoontuivat ja aurinko pilkisti kuusenoksien lomasta. Kyltissä varoitettiin ylärinteen puolelta vyöryvistä kivistä. Valtava etananroikale venytteli polulla. Olin unohtanut ladata kameran akun ja pelkäsin kuvauslaitteen uuvahtavan kesken päivän.


Parin sillan kautta siirryimme laakson toiselle puolelle. Polku kapeni ja taas alkoi kapuaminen ylöspäin. Vasta tässä vaiheessa älysin tunkea hiostavan sadetakin reppuun.  Pian nousu jyrkkeni ja reitti alkoi kiemurrella siksakkia kivisessä rinteessä. Vaellussauvat helpottivat mukavasti kulkua epätasaisessa maastossa. Silloin tällöin kivissä ja kalliossa näkyvät nuolet kertoivat, että olimme edelleen oikealla reitillä. Reitin pitäisi viedä meidät La Remointsen ylärinteille, mutta kulkusuunnassa näkyi vain pystysuora kallionseinämä. Kun pääsimme lähemmäksi, seinämässä alkoi erottua alhaalta vasemmalta oikealle ylös ulottuva kapea hylly. Siitä pitäisi siis mennä. Onneksi en kärsi korkeanpaikankammosta. Etenin hyvin rauhallisesti, askel kerrallaan. Sauvoja en uskaltanut käyttää lainkaan. Jos sauva olisi lipsahtanut irti, olisin saattanut horjahtaa reunan yli. Jyrkänteen laelle oli pystytetty risti jonkun matkalla uupuneen muistoksi. Vähän matkan päässä oli helikopterin laskeutumispaikka sekä Refuge les Grands, jonka pihalle istahdimme mutustelemaan eväsleipiä.

Reissun jännittävin ylämäki
Col de Balme
Tästä eteenpäin reitti jatkui suurin piirtein 2100 metrin korkeuskäyrää pitkin kiertäen La Remointse -vuoren itäpuolelta pohjoisen kautta länteen. Päivästä oli kehkeytynyt jälleen mitä kaunein. Muutama patikoitsija paistatteli päivää rinteessä. Parin tunnin kevyen patikoinnin jälkeen saavuimme Col de Balmen majatalolle. Ovesta asteli ulos harmistunut mieshenkilö. Hän kertoi tulleensa hätistetyksi tiehensä, vaikka olisi halunnut yöpyä paikassa. Sisällä oli hämärää. Äkäisen näköinen mummo kyyhötti pöydän ääressä ja täytti ristisanatehtävää. Kysyin sähköpistoketta, jotta olisin voinut ladata kameran akun. Sellaista ei kuulemma ollut kuin yläkerrassa ja sinne ei saisi mennä. Yllättäen mummo kuitenkin suostui myymään virkistävät oluet ja palasi sitten ristisanojen pariin.

Päivän tavoitteena oli päästä Tré-le-Champiin, jonne opaskirjasen mukaan olisi vielä kahden ja puolen tunnin eli käytännössä neljän tunnin matka. Mutta kun jatkoimme matkaa, kiintoisa ilmestys ilmaantui näkökenttään. Hiihtohissi oli käynnissä! Sillä olisi hauska huristaa alas! Kipitimme joutuin hissin yläasemalle. Ilmeni, että hissin olisi oikeastaan pitänyt jo olla kiinni. Saimme kuitenkin luvan istahtaa kyytiin ja voisimme maksaa ala-asemalla kassalle. Nostimme reput syliin ja istahdimme hissin penkille. Jestas, miten helppoa ja mukavaa oli huristella alas konevoimin. Tuuli puhalsi kuitenkin sen verran navakasti, että sai hampaat kalisemaan. Rinteen puolivälissä vaihdettiin umpinaiseen hissikoriin, jolla päästiin alas asti. Hissin kassa oli jo suljettu, joten vauhdikas kyyti oli kaiken kukkuraksi ilmainen.

Ilmainen kyyti

Alppihemmojen tukikohta
Hissimatkustuksen myötä olimme poikenneet aiotulta reitiltä ja päätyneet kylään nimeltä Le Tour. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme Alppinistien majatalon, joka oli itse asiassa nelikerroksinen kerrostalo. Kengät jätettiin taas eteiseen. Ilmapiiri oli rento. Alakerran suuressa ruokailusalissa ja käytävissä hiippaili sekalainen kokoelma Alppien ystäviä. Muhkea risuparta näytti olevan muodissa ja tunsin itseni tervetulleeksi. Tällä kertaa huoneessa oli kerrossänky. Edellisen yön kehnoon nukkumapaikkaan vedoten varasin itselleni alasängyn. Koska päivän taival oli ollut kevyt ja ennakoitua lyhyempi, jätin suihkun väliin ja suuntasin alakertaan nuuhkimaan keittiöstä leviäviä tuoksuja. Illallispöytään sattui koko reissun hauskoin ja keskustelevaisin porukka. Paikalla oli kahden suomalaisen lisäksi englantilainen meribiologi, uusiseelantilainen köysistöasiantuntija sekä israelilainen ohjelmistoyrittäjä perheineen. Iso annos lasagnea katosi nopeasti tuulensuojaan. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Le Tour
10. Kävelypäivä 1.7. Le Tour – La Flegere. Ynseitä amerikkalaisia. (8km). Herätys puoli kahdeksalta, makoisa mysliaamiainen ja vipinää virsuihin. Jälleen oli Les Houchesista ostetusta kartasta apua. Edellisen päivän tavoitteena ollut Tré-le-Champ olisi vain parin kilometrin päässä. Annoin kokeneen suunnistajan eli Hilikun kulkea kärjessä kartan kera. Tästä marssijärjestyksestä oli myös se etu, että saatoin huoletta silmäillä aamuauringon kultaamia vuortenrinteitä sekä kuunnella äänikirjaa. Äänikirjat ja kävely sopivatkin oivallisesti yhteen, sillä ne kuormittavat eri osastoja pääkopassa. Ainoa hankaluus ilmenee, jos kirja on niin mukaansatempaava, että muut asiat jäävät tyystin taka-alalle. Muistan kerran palanneeni ruokakaupasta ostokset asiallisesti repussa ja äänikirjaa keskittyneesti kuunnellen. Vasta kotiovella olin huomannut työntäneeni tyhjiä ostoskärryjä edelläni koko matkan. Tästä syystä olen tälläkin reissulla ollut mieluusti se, joka on kulkenut jäljempänä.

Maisema ja keli kohdillaan
Vasemmassa alakulmassa näkyy
Chamonixin laakson taloja
Kotvan kuluttua löysimme myös Tré-le-Champiin johtavan viitoitetun polun, jota pitkin oli mukava astella. Ilma oli vilpoisempi kuin ensimmäisinä päivinä, mutta aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Tunnin patikoinnin jälkeen polku alkoi taas nousta ylemmäksi. Itse asiassa koko loppupäivä tulisi olemaan loivaa kapuamista kohti La Flegeren hissiaseman kupeessa olevaa majataloa. Lehtimetsä vaihtui ensin sekametsäksi, sitten kuusimetsäksi. Kuljimme nyt Chamonixin laakson lännenpuoleisilla rinteillä. Laakson toisella puolella pörräsi muutama helikopteri. Maisemat muuttuivat sitä jylhemmiksi, mitä ylemmäksi pääsimme. Opaskirjasen mukaan TMB:n loppuosuuksilla olisi muutamissa jyrkimmissä kohdissa käytettävä jopa tikkaita ja silmäilin kiinnostuneena maastoa… mutta sitten edessä avautui leveä laskettelurinne ja pian olimmekin perillä La Flegeressä. Päivän taipaleeseen oli kulunut vain nelisen tuntia eli tavallaan kyseessä oli lepopäivä ennen viimeisen päivän loppurutistusta.

Näkymä Mont Blancin massiivin suuntaan Flegeren lähellä
Refuge de La Flegere
Refuge de La Flegere oli rakennettu upealle paikalle. Laakson vastakkaisella puolella näkyivät terävähuippuiset Verte, Drus, du Moine ja du Grépon. Muita asiakkaita ei vielä juurikaan ollut ilmestynyt paikalle. Keittiöstä saimme lounaaksi kulholliset lämmintä keittoa, viiniä sekä muutaman leipä- ja juustopalan. Hilikku kävi suihkussa ja vakuutti veden olevan lämmintä. Pengoin pesuvälineet repusta ja löysin yläkerrasta hassun pienen kopin. Vesi oli lämmintä, mutta sitä valui suuttimesta vain niukka noro. Puhdasta kuitenkin tuli. Päivällisseura oli edellisen illan vastakohta. Istuimme samassa pöydässä nyreiden amerikkalaisten kanssa, joita emme olleet nähneet aikaisemmin. Minkäänlaista vuorovaikutusta ei syntynyt, mutta kermaperunat ja kinkku olivat makoisia. Seuraavaksi päiväksi olisi jälleen luvassa pitkä patikkamatka, joten suuntasimme yöpuulle heti aterian jälkeen. Yläkerran suuressa salissa oli kerrossänkyjä vieri vieressä. Edessä olisi siis rauhaton yö monenlaisine äänineen ja hajuineen. Onneksi sain kuitenkin Hilikulta pakkauksen viimeisen nukahtamispillerin ja siirryin pikavauhtia höyhensaarille. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Sateinen aamu
11. Kävelypäivä 2.7. La Flegere – Chamonix-Mont-Blanc. Pilvessä. (9km). Aamulla pilvenriekaleita ajelehti pihan poikki. Pieniä sadepisaroita putoili harvakseen. Hyvä tuuri säiden suhteen oli selvästi käytetty loppuun. Aamiaisen jälkeen virittelimme sadesuojat reppuihin ja sonnustauduimme itsekin sadeasuihin. Plan Praziin asti eli ensimmäiset viisi kilometriä nousu olisi loivaa. Sitten edessä olisi jyrkempi kapuaminen puolisen kilometriä ylempänä sijaitsevaan Le Bréventiin, jonka terassilta avautuu kirkkaana päivänä suurenmoinen näkymä laakson vastakkaisella puolella kohoavalle Mont Blancille.

Polku oli aluksi sorapohjainen. Välillä täytyi lampsia louhikossa tai astella pitkin kivisiä portaita, joita oli rakennettu pahimpiin paikkoihin. Sade muuttui jatkuvaksi. Maisema oli yön aikana muuttunut harmaaksi, uhkaavaksi ja vihamieliseksi. Sadeasut alkoivat hiostaa. Hiihtohansikkaat kastuivat läpimäriksi. Kuljimme pilven läpi ja kostea ilma tunkeutui kaikkialle. Itselläni oli sadetakin alla vain T-paita ja kävelystä huolimatta alkoi viluttaa. Laadin mielessäni tilausta Plan Prazin kahvilaa varten. Kulhollinen höyryävää keittoa maistuisi varmasti paikallisen juuston ja tuoreen leivän kera. Tai kenties tilaisinkin lämpimän voileivän. Matkan varrella oli monessa paikassa ollut myytävänä herkullisia panineja. Digestiiviksi iso kupillinen kuumaa kahvia ja tujaus mainiota genepiä.


Parin tunnin patikoinnin jälkeen Plan Praz sukelsi esiin pilvien keskeltä. Pian pääsisimme kuivattelemaan kamppeita lämpimään. Vesi herahti kielelle, kun sieluni silmin näin herkkujen painosta notkuvat myyntivitriinit. Sitten kävi ilmi, että koko paikka olikin kiinni, valot pois ja ovet lukossa. Rakennuksen liepeillä haahuili muutama retkeilijä, jotka ilmeisesti olivat kaavailleet Plan Prazia taukopaikaksi. Puntaroimme kotvan tilannetta. Le Brévent olisi kolmen kilometrin mittaisen ylämäen takana, joten pääsisimme sinne reilussa tunnissa. Siis eteenpäin.

Lähdimme lampsimaan opaskyltin viitoittamaan suuntaan. Kulku-ura jatkui aluksi leveänä, mutta alkoi sitten nopeasti muuttua kapeammaksi ja epämääräisemmäksi. Kohta minkäänlaisia reittimerkintöjä ei enää näkynyt. Nousun jyrkkenemisestä oli se hyöty, että enää ei palellut. Sade alkoi olla jo melkoisen rankkaa. Sukelsimme taas pilven sisään. Märkä sadetakki liimautui kiinni käsivarsiin. Polku alkoi mutkitella jyrkkää rinnettä ylöspäin ja erottui enää vaivoin. Välillä tarvoimme paksussa lumessa, jossa näkyi edellisten kulkijoiden jälkiä. Näkyvyys putosi pariinkymmeneen metriin. Sitten polku katosi kokonaan. Sumussa näkyi vain lumikaistaleiden kirjomaa kivikkoa. Vilkaisin taakseni ja erotin Hilikun epäselvän hahmon vähän matkan päässä. Kuin kalvakka haamu olisi leijunut louhikossa.

Pilvessä

Näkymä hiihtohissin ikkunasta
Oli pakko kääntyä takaisin. Harmitti, että viimeinen osuus TMB:sta jäisi kokematta. Tosin tällä kelillä maisemista ei voisi nauttia, eikä pilvessä patikointi muutenkaan vaikuttanut erityisen inspiroivalta. Laskeuduimme takaisin Plan Praziin, missä odotti iloinen yllätys. Hiihtohissi oli toiminnassa! Kohmeisin sormin pyydystin povitaskusta muovipussin, jolla olin suojannut lompakon kastumiselta. Ojensin pussin lipunmyyntikojussa päivystävälle myyjättärelle ja pyysin kaksi lippua. Tällä kertaa kaapelikyydistä joutui pulittamaan 13,2 euroa. Laskeutuminen laaksoon oli sen verran vauhdikas ja pitkä, että korvat naksuivat iloisesti. Kuvakooste päivästä ja reitti kartalla.

Epilogi

Myöhemmin kotona tarkastelin kartalta viimeisen päivän reittiä.  Olimme itse asiassa olleet vain parinsadan metrin päässä Le Bréventistä, kun polku oli kadonnut. Todennäköisesti olisimme hypänneet hissin kyytiin Le Bréventissä, jos olisimme sinne asti päässeet. Siinä määrin kehnoksi keli oli kehkeytynyt päivän mittaan. Sää vaikuttaa TMB-kokemukseen kaiken kaikkiaan ratkaisevassa määrin. Huonolla ilmalla on ikävä patikoida ja vuoristossa se voi olla vaarallistakin. Meillä oli tällä reissulla yksi ekstrapäivä reservissä huonon sään tai muun viivytyksen varalta. Olisi saanut olla kaksi päivää.

Matkustus Les Houchesista Geneveen järjestyi jouheasti. Hotellin vastaanottovirkailija tilasi kimppakyytiperiaatteella toimivan kuljetuspalvelun, joka veloitti matkasta 27,5 euroa. Sitten alkoi laiskottaa. Emme jaksaneet kierrellä kaupungin nähtävyyksiä, kuten olimme kaavailleet, vaan käyskentelimme päämäärättä keskustassa ja Genevenjärven rannalla. Pudotin viimeiset Sveitsin frangit katusoittajan hattuun. Eurot tuntuivat kelpaavan Sveitsissä lähes joka paikassa. Vain muutamassa majatalossa täytyi maksaa Sveitsin frangeilla. Lompakossa täytyi kuljettaa myös euroja, sillä osa Ranskan ja Italian alppimajoista kelpuutti maksuvälineeksi ainoastaan käteisen.

Vasemmassa pohkeessa muutamina iltoina tuntunut kireys olisi ollut syytä ottaa vakavasti. Helsinki-Vantaan lentoasemalla minulle tuli kiire jatkolennolle Oulun koneeseen. Otin muutaman juoksuaskeleen ja pohjelihas revähti saman tien. Venyttely on ihan järkevää puuhaa. Toinenkin pieni harminaihe ilmaantui reissun jälkeen. Col de la Forclazista ostamani TMB-paita osoittautui huonolaatuiseksi. Selkään painettu kartta tuhoutui heti ensimmäisessä pesussa, vaikka olin kääntänyt kuvan sisäpuolelle pesuohjeen mukaisesti.

Alpeilla patikointi on hidasta, ainakin tällaiselle tottumattomalle tasamaan asukille. Hitain keskinopeus oli viidentenä kävelypäivänä (Courmayeur – Rifugio Bonatti), jolloin etenimme vain 1,6 kilometriä tunnissa. Tuohon on tosin laskettu tauot mukaan. Nopeimmin (2,6 km/h) kuljimme ensimmäisenä (Les Houches – Les Contamines) ja seitsemäntenä (La Fouly – Champex) kävelypäivänä.

Kokonaisuutena TMB oli erinomaisen hieno kokemus. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaan tasaisuuteen tottuneelle Alpit tarjosivat upeita maisemia. Mont Blancin liepeillä väkeä piisaa sekä kesällä että talvella niin paljon, että hotelli- ja ravintolapalvelut toimivat oivallisesti. Tämä on iso etu verrattuna vaikkapa Lapin vaellusreitteihin. Palveluista saa kuitenkin maksaa kovan hinnan. Vaatimatonkin yöpaikka maksaa helposti yli sata euroa. Mutta kaupan päälle saa useimmissa paikoissa uskomattoman komeat maisemat. Majapaikat kannattaa varata varhain, viimeistään yöpymistä edellisenä päivänä. Majatalojen pitäjät ovat avuliaita ja hoitavat varauksen mieluusti.

Seuraavassa on reissulla käytetty varusteluettelo. Vaellussauvat olivat erinomainen apu sekä ylös- että alaspäin kuljettaessa. Ambit tallensi reitin karttapohjalle ja monta muutakin mittaustietoa myöhempää tarkastelua varten. Tablettia käytin muistiinpanojen tekemiseen. Saman olisi tietysti voinut tehdä kynän ja muistiinpanovihon avulla. Toisaalta tabletista on ajankulua sellaisina päivinä, jolloin kävely ei jostain syystä ole mahdollista. Ja näkeehän siitä myös sääennusteet. Jonkin verran säästimme ruokakuluissa tekemällä eväsleivät itse. Oululaisen jälkiuunipalat ja Kotivaran meetvursti yhdistettynä paikallisiin juustoihin pitivät nälän loitolla tehokkaasti.

Päälle puettuna

  • lompakko & passi
  • mp3-soitin
  • puhelin
  • kuoritakki
  • lippalakki
  • katkolahjehousut
  • vaellussauvat
  • vaelluskengät

Lompakossa

  • luottokortti
  • matkavakuutuskortti
  • rahaa 100 eur/kävelypäivä

Tekniikkapussissa

  • USB-laturi & piuhat
  • kameran laturi 
  • vara-mp3-soitin & kuulokkeet
  • Samsung latausakku
  • Ambit
  • askelmittari & varaparisto

Pesupussissa

  • hammasharja
  • kofeiinitabletteja
  • ibuprofeeni 800 mg
  • rakkolaastareita & urheiluteippiä & laastareita
  • kynsileikkuri
  • relaksantti, Imodium, maitohappobakteeri
  • 1 litran pakastepusseja eväitä varten
  • puinen voiveitsi
  • kumirenksuja, nippusiteitä

Repussa

  • kamera
  • Samsung Galaxy Tab 2
  • pahvikansio (lentoliput, hotellivaraukset, matkasuunnitelma)
  • sadesuoja
  • tekniikkapussi
  • pesupussi
  • fleece
  • taskulamppu
  • opaskirja
  • sadehousut

Nestepussissa

  • hammastahna
  • Bepanthen
  • vaseliini hiertymien ehkäisyyn
  • deodorantti

Hotelliin jäävässä matkalaukussa

  • farkut
  • T-paita
  • kengät
  • alusvaatteita
  • sukkia
  • pitkä kerrasto

9 kommenttia:

  1. Sukat, alusvaatteet, t-paidat... oliko niitä mukana ja miten monet? Miten vaatteiden pesu?

    VastaaPoista
  2. Sukat ja alusvaatteet voi pestä aina majapaikan lavuaarissa saippualla, shampoolla tms. eli niitä on turha kantaa mukana kovin monia. Pieni pesuainepullo kokoluokkaa puolisen desiä kulkee helposti mukanakin. Muistaakseni itselläni oli mukana vain päällä olleet alusvaatteet ja sukat sekä yhdet vaihtokamppeet.

    VastaaPoista
  3. Ihana tarina!!!!! Heti luettuani päätin tämän kävellä 2018 kesälomalla!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) TMB:n maisemat ovat kerrassaan upeita!

      Poista
  4. Heippa! Pakko kysyä kun suunnitellaan itsekin TMB kierroksen tekoa mutta kärsin vähän korkeissa paikoissa huimauksesta. Tuo 9. päivän "hylly" saa mun vatsan tekemään kärrynpyöriä ja mietin että onko se vaan pahemman näköinen kuvassa? Pystyykö kiertämään kohdan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, 9. päivän hylly oli oikeastaan hurjempi kokemus kuin kuvasta voisi päätellä. Alaspäin ei kuitenkaan ole pakko katsoa. Huomion voi kiinnittää polun lisäksi vasemmanpuoleiseen seinämään. Kuvittelisin, että alaspäin tuota hyllyä pitkin olisi ollut vielä vaikeampi kulkea. Muistikuva tuosta kohdasta on, että loputtomasti pieniä varovaisia askeleita seinän lähellä. Ei tullut mieleenkään kaivaa kameraa esiin kesken kapuamisen.

      Jos tuo kohta tuntuu hankalalta, niin TMB:n kiertämistä ei kuitenkaan kannata hylätä. Monessa kohdin on vaihtoehtoisia reittejä. Lisäksi reitti kulkee kylästä kylään, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jonkin etapin voi kulkea vaikka taksilla. Tuota hyllyäkin voisi aivan hyvin käydä silmäilemässä ja kokeilemassa paikan päällä, ja jos se tuntuu liian pelottavalta, voi palata lähtökylään ja hurauttaa autokyydillä pahan paikan ohi.

      Lisäksi Mont Blancin ympäristössä risteilee paljon muitakin polkuja ja merkittyjä reittejä, joita hyödyntäen voitte suunnitella juuri sellaisen reissun, mikä on teille sopiva. Alppien vaellusreiteistä löytyy opaskirjoja ainakin Amazonilta.

      Poista
  5. Hmm. Joo tuo on kyllä täysin ylitsepääsemätön kohta itselle. Tuliko muinakin päivinä vastaan vastaavanlaisia kohtia?

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts