tiistai 17. heinäkuuta 2012

Oulun kaupunginoja eli Plaanaoja

Plaanaoja 
Heinäkuun pitkän tallustelun ajatuksena oli tällä kertaa tutkimusmatkailla Oulun keskustan läpi virtaava kaupunginoja eli Plaanaoja päästä päähän. Pieni jokiuoma saa alkunsa Oulujoesta Heikkilänsuvannon kohdalla. Ruskeavetinen ojapahanen kiertelee aluksi metsien ja sitten puistoalueiden reunustamana kunnes saapuu Pokkisenpuistoon, jonka jälkeen makea vesi sekoittuu Perämeren murtoveteen.

Alkuverryttelyksi patikoin Linnanmaalta Torinrantaan, missä hörppäsin aamukahvin Kauppatorin Kahvilamakasiinissa. Olin etukäteen selvitellyt päivän reittiä karttojen avulla. Edessä olisi reilun peninkulman taivallus ylävirtaan. Melkein loppuun saakka eli paikkaan, missä Plaanaoja erkanee Oulujoesta, olisi mahdollista kulkea polkuja pitkin.

Pokkisenpuisto
Pokkisenpuistoon päästyäni kaivoin kameran taskusta. Tässä Plaanaoja laskee Pokkisenväylään. Heinäkuussa tämä pieni puisto on varsin viehättävä. Reilut sata vuotta sitten puutarhuri Svante Olsson laatiman suunnitelman mukaan Puistossa kasvaa nyt komeita lehmuksia ja hopeakuusia.

Oskari Jauhiainen:
"Kalasääski ja lohi" (1960)
Alkujaan Pokkitörmän kupeeseen rakennettiin puisto jo 1870-luvulla, kun alueen luonne oli muuttunut Oulujoen ylittävien maantiesiltojen valmistumisen myötä. Nykyisin Pokkisenpuistoa koristaa Oskari Jauhiaisen ”Kalasääski ja lohi” -suihkulähdeveistos. Akateemikon tuotantoon voi tutustua tarkemmin O.Jauhiaisen taidemuseossa Kiimingissä. Pokkisenpuiston kautta kulkee suosittu reitti viereisille Hupisaarille ja Ainolanpuistoon.

Itse kuitenkin jatkoin Plaanaojan yläjuoksun suuntaan. Aleksanterinkadun ylitettyäni saavuin vuonna 1965 perustettuun Madetojan puistoon, joka nimensä mukaisesti kunnioittaa suomalaisen oopperan isänä pidetyn Leevi Madeojan muistoa. Madetojan pääteos ”Pohjalaisia” on suomalaisen oopperakirjallisuuden suosituin teos yli 200 esityksellään. Oulussa säveltäjämestarin mukaan on nimetty myös koulu ja musiikkikeskus. 

Aarre Aaltonen: Leevi Madetojan muistopatsas (1962)

Sanna Koivisto: "Ajan kulku" (2005)
Oulun kaupungintalon ja Torikadun välinen alue nimettiin Maria Silfvanin puistoksi vuonna 2005. Puistoa somistaa Sanna Koiviston ”Ajan kulku” –veistos, jonka Oulun Kauppakamari lahjoitti 400-vuotiaalle Oulun kaupungille vuonna 2005. Nimensä puisto on saanut ensimmäisen suomalaisen ammattinäyttelijättären, Maria Silfvanin (1802-1865) mukaan. Tämä oli naimisissa teatteritirehtööri Carl Wilhelm Westerlundin kanssa.

Hallituspuisto kaupungintalon edustalla

Westerlund perusti nykyisen kaupungintalon paikalle juhlahuoneiston, jossa mm. vierailevat teatteriseurueet antoivat näytöksiään. Nykyinen kaupungintalo rakennettiin Seurahuoneeksi kaupunkipalossa tuhoutuneen puisen rakennuksen paikalle. Hotelli- ja ravintolatoiminta hiipui kieltolain myötä. Vuonna 1920 puolet rakennuksesta otettiin kaupungin virastojen käyttöön. Seurahuone lopetti toimintansa kokonaan ennen talvisotaa, minkä jälkeen uusrenessanssitalo on ollut kaupungintalona.

Martti Aiha: "Mediator" (1999)
Entinen ”Haapaplaana” kunnostettiin puistoksi 1830-luvulla. Nimensä Snellmaninpuisto sai 1908 asemakaavassa Oulussakin vaikuttaneen Snellmanien suvun mukaan. Muuan näistä Snellmaneista opiskeli aikoinaan Oulun triviaalikoulussa ja toimi sittemmin sanomalehtimiehenä ja senaattorina. J. V. Snellman vaikutti merkittävästi suomenkielen aseman paranemiseen ruotsin ja venäjän puristuksessa.

Snellmanin puiston jälkeen Plaanaoja kääntyy itäkaakosta eteläkaakkoon halkaistakseen neliön muotoisen Otto Karhin puiston kutakuinkin kulmasta kulmaan. Puisto tunnetaan myös nimellä ”Letkun puisto”, joka oli alueen virallinen nimi vuoden 1908 asemakaavassa. Vanhan nimen perusteena oli VPK:n talo Pakkahuoneenkadun ja Uudenkadun kulmatontilla. Nykyisen nimensä puisto sai vuonna 1956 pitkäaikaisen osuuskauppamiehen ja poliitikon Otto Karhin mukaan.

Plaanaoja Vaaranpuistossa
Lämmin päivä oli houkutellut muitakin liikkeelle. Keskustan puistoissa istuskeli pieniä seurueita. Isokadun yli päästyäni saavuin saman tien Vaaranpuistoon, joka ulottuu kolmen korttelin alueelle Klubitalon edestä Saaristonkadulle. Alue muutettiin puistoksi 1900-luvun alussa. Kaupunginojan vartta uudistettiin vuonna 1998, jolloin Vaaranpuiston pohjoisosaan istutettiin pensaita ja marjaomenapuita.

Seppo Valjus:
Jääkärimuistomerkki (1967)
Vaaranpuistossa on Seppo Valjuksen suunnittelema Jääkärimuistomerkki. Vuonna 1967 paljastettu veistos muodostaa ylhäältäpäin katsottaessa numeron 27, joka viittaa suomalaisista vapaaehtoisista koottuun Kuninkaalliseen Preussin Jääkäripataljoonaan 27. Ylioppilaiden keskuudessa virisi  1900-luvun alussa jääkäriliike, jonka päämääräksi muodostui Suomen irrottamisen Venäjästä. Yhteensä 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen Saksassa vuosina 1915–1918. Ottaessani kuvaa muistomerkistä huomasin, että joku oli asettanut sen päälle (tyhjän) Jägermeister -pullon.

Oskari Jauhiainen:
Teuvo Pakkala (1973)
Kirjailija Teuvo Pakkalan muistopatsas Vaaranpuiston lounaispäädyssä on edellä mainitun Oskari Jauhiaisen käsialaa. Pakkalan tunnetuimmat teokset kertovat Vaaranpuistosta rautatieasemalle ulottuvasta alueesta "Kakaravaarasta". Oulussa kirjailijan mukaan on nimetty Teuvo Pakkalan koulu ja pääkirjaston Pakkala -sali.

Ylitin Saaristonkadun ja saavuin vuonna 1962 perustettuun Lyötynpuistoon, joka ulottuu keskustan terveysasemalta rautatielle asti. Aikaisemmin puiston paikalla oli kaupunginvarikko, joka on nyt Tuirassa. Pohjan neito -patsaan ohittaessani näin sinisorsaemon ja seitsemän poikasta polskimassa Plaanaojassa.



Yksityiskohta Jaakko Pernun
"Vesilasi" -teoksesta (2012)
Toukokuussa 2012 Lyötynpuistoon pystytettiin Jaakko Pernun pajusta tehty ympäristöteos Vesilasi. Pernun teoksia on nähty myös Keski-Euroopassa. Julkisiin tiloihin tilattuja töitä on mm. Barcelonassa, Berliinissä, Bukarestissa, Lontoossa, Milanossa, Moskovassa ja Roomassa. Ennen Vesilasia paikalla oli Pernun samalla tekniikalla valmistama Päivänvarjo -teos.


Karjasillanpuistosta saa
kesällä jäätelöä :-)
Lyötynpuiston jälkeen Plaanaoja luikahti rautatien alle, joten en enää voinut seurata sen kulkua aivan virtaavan veden vierellä. Käytin ”Eteläistä alikulkua” ja löysin itseni Karjasillanpuistosta. Karjasilta on entistä laidunmaata, jonne oululaisten lehmät kuljetettiin ojan yli karjasiltaa pitkin. Asutus laajeni Kaupunginojan eteläpuoleiselle kedolle vasta jälleenrakennuskaudella. Kaupunginojan leveässä suvannossa on Martti Tarvaisen veistos ”Siivet”, joka esittää kolmea lentoon lähtevää joutsenta.


Martti Tarvainen: "Siivet" (1965)


Suunnilleen tässä vaiheessa Plaanaojan seuraaminen apostolin kyydillä muuttaa luonnettaan. Taidolla suunnitellut puistot ja kauniit taideteokset ovat vain kaihoisa muisto. Puistovyöhykkeen jälkeen reitti kulkee mäntymetsien halki välillä asfaltoituna ja välillä sorapintaisena, kunnes saavutaan Oritputaanniitylle, missä polku loittonee Plaanaojasta. Osan loppumatkasta kuljin pitkin Iinatin oivallisia kuntopolkuja.

Loppumatkasta polku
käy kapeaksi
Kenties Kaupunginojan kulkua olisi ollut mahdollista seurata Oritputaanniityn jälkeenkin, mutta alati yltyvät hyttysten hyökkäykset lannistivat Pitkänmatkan Kävelijässä asuvan pienen tutkimusmatkailijan ja tyydyin seuraamaan ojan reittiä läheisiä tieuria tallustellen. Lopulta ylitin Kainuuntien, jota pitkin kuljin pari sataa metriä kunnes näin Plaanaojan Oulujoesta erottavan patorakennelman. Olin päässyt tavoitteeseen.

Retken toinen tarkoitus oli sisäänajaan uusia Meindl Vakuum Hiker -vaelluskenkiä, jotka olin hankkinut edellisten siirryttyä eläkkeelle ennen aikojaan. Kerrassaan oivalliset kengät, ensimmäisellä käyttökerralla vain oikeassa nilkassa tuntui pientä hierymistä. Jalkineen sisäpinta mukautuu nopeasti jalan muotoihin.

Pato erottaa Plaanaojan Oulujoesta

Merenrannasta Plaanaojan ja Oulujoen risteykseen laskien kävelyretkelle tuli mittaa reilut 12 kilometriä, missä on mukana myös muutama harha-askel (reitti kartalla). Plaanaojan alkulähteiltä tallustelin takaisin keskustaan Oulujoen etelärantaa pitkin, pistäydyin nauttimassa virkistävän oluen Sokerijussin Kievarissa ja hipsin sitten takaisin Linnanmaalle. Yhteensä matkamittarissa 36 puolipilvistä kilometriä.

Lisätietoja Laanaojan varren puistoista: Niskala, Kalleinen & Okkonen (2008) Puistojen Oulu.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Pyörätiellä paljasjaloin

Pieniksi jääneet sandaalit hankasivat ikävästi, joten Salla päätti kävellä viiden kilometrin kotimatkan paljain jaloin. Tärkeä edellytys kokeilulle oli, että perheessä järjen ääntä edustava äitimuori oli jäänyt vielä pikkuveljen kanssa keskustaan. Reitti Oulun Torinrannasta Linnanmaalle on kokonaisuudessaan asfalttipäällysteistä pyörätietä, jonka vieressä on paikka paikoin paljain jaloin kävelyyn sopivaa nurmea. Päivä oli aurinkoinen, lähes helteinen. Hyttysten ilmahyökkäys loppumatkasta vauhditti kulkua. Seuraavassa Sallan tuntemuksia urbaanipaljasjalkakävelylenkin jälkeen.

Muuttuiko kävelytyylisi kävellessäsi avojaloin?
Yleensä tulee asteltua kantapää edellä, mutta nyt en halunnut, kun tiesin, miten kipeästi kävisi, jos olisi terävä kivi kantapään alla. Myöhemmin hoksasin, että loppumatkan päkiäkivut saattoivat johtua siitä, että en vielä oikein hallinnut sopivaa kävelytyyliä avojaloin kävellessä. Ehkä siirsin liikaakin painoani päkiöille.

Astuitko terävien kivien päälle?
Kyllä, muutaman kerran, mutta ei juuri haitannut, ei tullut vammoja. Onni oli, ettei tielle sattunut lasin siruja, niitä olisi ollut ikävä väistellä.

Miltä paljain jaloin kävely tuntui?
Se oli oikeastaan aika miellyttävää, ikään kuin ilmainen jalkahieronta. Loppumatkasta päkiöissä alkoi tuntua se, että kävelin ensimmäistä kertaa pitempää matkaa avojaloin. Yllätyin, kun alussa asfaltti tuntui hieman ikävältä jalkapohjissa. Oletin että olisin jo tottunut sen tuntuun, koska olen kotipuolessa usein paljain jaloin pihamaalla tepastellutkin.


Kummalla oli mukavampi kävellä, asfaltilla vai nurmikolla?
Vaihteli jonkin verran. Asfaltin rosoinen reuna tuntui välillä kivalta, mutta kaikkein miellyttävintä oli kävellä nurmikolla. Tosin asfaltti tuntui turvallisemmalta vaihtoehdolta, koska siitä erotti vaaranpaikat helpommin.

Kipeytyivätkö jalat kävelyn aikana tai sen jälkeen?
Loppumatkasta päkiät tosiaan muistuttivat, että kävelty on. Lenkin jälkeen olin uupunut, uni tuli nopeasti. Nyt, kun kävelylenkistä on kulunut päivä, ei jaloissa ole enää mitään erityisiä tuntemuksia.

Miten avojaloin kävely muutti tarkkaavaisuuttasi?
Selvästi katselin tarkemmin tietä, että osasin välttää lasinsirut ja koirien tuotokset. Ei niitä kyllä juurikaan näkynyt. Loppumatkasta tarkkaavaisuuteni tosin herpaantui hyttysten ilmahyökkäyksen vuoksi.

Mitä huonoja puolia avojaloin kävelyyn liittyy?
Jalat likaantuivat niin, että ne piti pestä illalla. Muutaman kerran astuin terävien kivien päälle. Tien tarkkailu vaati siinä määrin tarkkaavaisuutta, että jutustelu kävelyseurani kanssa hieman kärsi.

Entä mitä hyviä puolia avojaloin kävelyssä on?
Huomasin, että jalkapohjat rentoutuivat kävellessä. Tämä oli hyvä hieronta. Tämän kokemuksen perusteella avojaloin kävely on mukavaa.



***

Haastattelun jälkeen Salla on kävellyt jo toisenkin lenkin avojaloin. Hietasaareen suuntautuneelle retkelle tuli mittaa kymmenisen kilometriä.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Tee vanhasta vaelluskengästä kukkaruukku

Mitä tehdä vaelluskengille, kun niiden kilometrit ovat täynnä? Roskiin heittäminen tuntuisi vanhojen ystävien häpäisyltä. Pihakengiksi vaelluskengät ovat turhan jykevät. Vaikka hyvin palvelleet vaelluskengät ovat käyneet kelvottomiksi pitkille vaellusretkille, osa niiden ”kenkäisyydestä” on edelleen jäljellä. Mitä siis tehdä sillä osalla kenkäisyyttä, joka on vielä jäljellä?

Näihin kysymyksiin törmäsin, kun olin ymmärtämättömyyttäni jättänyt vaelluskengät vaille kunnossapitoa ja ne vanhenivat ennen aikojaan. Usein ongelmat ratkeavat kävelylenkillä, niin tälläkin kertaa. Tallustellessani erään pihan ohi näin vanhoihin popoihin istutettuja kukkia. Kas, siinä ratkaisu pulmaani!

Kuuklettamalla selvisi, että moni muukin on hoksannut saman. Käytännön toteutukseenkin löytyi ohjeita. Kukkaruukkukengät voi sijoittaa maahan, ripustaa nauhoistaan seinälle tai vaikka naulata aidan päälle. Liian sadeveden poistumisen voi varmistaa salaojittamalla kengät. Tämä onnistuu siten, että kenkien pohjiin porataan reikiä ja pohjimmaiseksi laitetaan pieniä kiviä. Kivien päälle voi laittaa kangaspalan, jotta multa pysyisi omassa osastossaan.

Hankin kaksi ruukkuruusua. Sitten iski laiskuus. En alkanut rakentamaan salaojia. Työnsin muoviset ruukut sellaisinaan kenkien sisään. Toisen ripustin seinälle ja toisen laitoin nurmikolle paikkaan, jossa kukkaset saavat hyvällä tuurilla muutaman pisaran myös sadevettä juodakseen. Myöhemmin nostin toisenkin ruusun roikkumaan seinälle. Sieltä sen somistusvaikutus sädehtii laajemmalle alueelle.

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts