sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Oulun tuomiokirkko

Oulun tuomiokirkko kesäkuussa 2011

Eteläsakaran
ikkunan lasimaalaus
joulun tapahtumista
Lauantain kävelylenkillä (21 km) hankittiin esikoiselle uudet vaelluskengät syksyn vaellusleirikoulua varten ja pistäydyttiin Oulun tuomiokirkossa (kartta). Oulu oli 1700-luvun lopulla Suomen toiseksi suurin kaupunki heti Turun jälkeen. Turun tuomiokirkko tosin oli mitoiltaan suurempi, mutta istumapaikkoja Oulun vuonna 1777 valmistuneeseen kivestä rakennettuun kirkkoon tuli rahtusen enemmän. Kirkon puurakenteet kärähtivät Oulun palossa vuonna 1822. Nykyinen kirkko pystytettiin ehjiksi jääneiden, puolitoista metriä paksujen seinämuurien päälle Carl Ludvig Engelin suunnitelmien mukaan. Uuden kirkon ensimmäinen jumalanpalvelun pidettiin pyhäinmiestenpäivänä 1832. Lähes 60 metrin korkeuteen ulottuva kellotorni valmistui vuonna 1845, jolloin uusklassista tyyliä edustava kirkko sai likimain nykyisen ulkoasunsa. Engel olisi halunnut rakentaa koko kirkon kivestä, mutta rahojen niukkuuden vuoksi tornin yläosa täytyi nikkaroida puusta. Kellonajan voi tarkistaa vuosimallia 1845 olevasta kirkontornin könniläisestä kellosta. Vuonna 1978 torniin asennettiin aikaa lyövä koneisto, joka moikuuttaa keskustan asukkaille täydet ja puolet tunnit.

R.W. Ekman:
"Kristuksen kirkastuminen"
Alttaritaulun ”Kristuksen kirkastuminen” on maalannut R.W. Ekman Pariisissa vuonna 1859. Kirkon kattomaalaukset ovat Antti Salmenlinnan ja Paavo Leinosen töitä vuodelta 1931. Alttaritaulun ohella huomio kiintyy värikkäisiin lasimaalauksiin, joita on hankittu vuosien mittaan. Kangasalan urkutehtaan rakentamat 62 äänikertaiset urut vuodelta 1938 on varustettu harvinaisella sähköpneumaattisella koneistolla. Urkufasadi on peräisin vuonna 1841 valmistuneista vanhoista uruista.

Urkulehteri

Votiivilaiva
Oulun tuomiokirkko on rakenteeltaan avoin ristikirkko. Näkyvyyttä rajoittavia koristeita on vähän. Kattokruunut ja lampetit ovat enimmäkseen isovihan jälkeiseltä ajalta 1720-luvulta. Vanhin messukasukka on vuodelta 1748 ja vanhimmat ehtoollisvälineet ovat vuodelta 1651. Kirkossa säilytetään myös 1901 lakkautetun Oulun 4. tarkka-ampujapataljoonan ehtoollishopeita. Katosta riippuva votiivilaiva on Pohjois-Pohjanmaan Museoyhdistyksen lahja vuodelta 1976. Oulun kirkosta tuli tuomiokirkko ja koko Pohjois-Suomen kirkollinen keskus vuonna 1900, kun piispanistuin siirrettiin keisarillisella julistuksella Kuopiosta Ouluun.

Johannes Messeniuksen
muotokuva vuodelta 1611
Kulttuuriarvoltaan huomattavin Oulun tuomiokirkon esineistä on Johannes Messeniusta (1580-1636) esittävä maalaus, joka lienee Suomen vanhin julkkiksen muotokuva. Sen on todennäköisesti maalannut Cornelius Arendz vuonna 1611. Jesuiittakoulutuksen saanut myllärinpoika Messenius nimitettiin professoriksi Upsalaan ja tuomittiin kuolemaan katolilaisuudesta syytettynä. Tuomio muutettiin vankeudeksi ja Messenius lusi Kajaanin linnassa 19 vuotta, ennen elämän ehtoon viettoa Oulussa.

Sisäkaton enkeli vuodelta 1931

Lähteet:
Aunola, A. Oulun läänin kirkot, 1990
Vuokkola, A. ja Yrjänä, A. Meidän kirkkomme, WSOY 1979
Seppänen, A. ja Okkonen, I. Oulun tuomiokirkko, Kirjapaino Kaleva 2002


3 kommenttia:

  1. eilastaff@hotmail.co.uksunnuntaina, toukokuuta 21, 2017

    Mitkä kattomaalaukset ovat Paavo Leinosen tekemiä? - onko niistä netissä kuvia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden 1932 korjauksen yhteydessä maalattiin sivusakaroiden päätyihin Paavo Leinosen freskot. Etelässä on "Tuhlaajapojan paluu" ja pohjoisessa "Hyvä paimen". Netissä ei liene niistä kuvia.

      Poista
  2. Kiitos Kävelijä! - jostakin tämä pulpahti esiin, ja vasta nyt 6.5.20.

    VastaaPoista

Kuukauden luetuimmat/Month's most read posts